MTV Uutisten erikoishaastattelu: 25-vuotias suomalaisnainen lähti kurdien vallankumoukseen Isisiä vastaan – vahti vangittuja suomalaisia Isis-vaimoja

Suomalainen, 25-vuotias nainen vastaa Whatsapp-puheluun Syyriassa. Hän käyttää itsestään salanimeä Avesta, eikä hän halua kertoa oikeaa nimeään julkisuuteen. Hän suostuu kuitenkin haastatteluun kasvoillaan.

Avesta on liittynyt vapaaehtoisena kurdien YPJ-joukkoihin, jossa naiset puolustavat Syyrian alueen Kurdistania, jota usein kutsutaan myös Rojavaksi.

Epävakaiden yhteyksien vuoksi haastattelu hoidetaan puhelulla, ja puhelusta kuvattu video toimitetaan toimitukseen jälkikäteen. Videolla nuori nainen puhuu puhelimeen maastokuvioituun asuun pukeutuneena.

Videon taustalla on suurikokoinen juliste 26-vuotiaana kuolleesta britistä Anna Campbellista, joka Avestan tapaan oli tullut alueelle vapaaehtoisena taistelijana.

Kiinnostui aatteesta

Avesta kertoo, että hän on taustaltaan terveydenhoitoalan työntekijä, joka on toiminut erilaisissa ruohonjuuritason yhteisöissä ja poliittisissa projekteissa. Juuri politiikka olikin syy hänen kiinnostukseensa lähteä Syyrian kurdialueille.

Kurdit ovat perustaneet Syyrian Kurdistanin alueelle järjestelmän, joka Avestan mukaan perustuu tasa-arvoon ja ihmisten itsenäiseen järjestäytymiseen yhteisöissään. Liike myös korostaa naisten asemaa.

Tämä Rojavan vallankumoukseksi kuvailtu järjestelmä puhutteli Avestaa, joka myöntää pitävänsä itseään jonkinlaisena vallankumouksellisena.

Lopulta lähtöpäätös syntyi, kun media täyttyi uutisista lsisistä, sen julmuuksista ja sen vastaisesta taistelusta.

– Se on jotain ainutlaatuista, mitä täällä tapahtuu, ja sitä pitää myös puolustaa, Avesta kertoo ajatuksistaan.

Opetettiin myös käyttämään asetta

Avesta matkusti Syyriaan ja liityttyään naisten itsepuolustusjoukkoihin YPJ:in hän osallistui koulutukseen, joka piti sisällään ensiapukoulutusta, aseellista itsepuolustuskoulutusta ja ideologista koulusta.

– Sillä on iso rooli. Meidän pitää tietää, minkä takia me taistellaan täällä, hän toteaa ideologisesta opetuksesta.

Asetta hänen ei ole tarvinnut käyttää, mutta pitää kykyä puolustautumiseen tärkeänä, sota-alueella kun on. Hän painottaa, ettei tullut alueelle päästäkseen taistelemaan.

– Täällä nuoret eivät voi tehdä sitä valintaa, että tarttuvatko aseeseen vai ei. Sota on ollut arkipäivää. Tätä yhteiskuntaa on pitänyt ikävä kyllä puolustaa myös asein, hän toteaa.

Isis-vaimoilta löytyy aseita ja pommiaineksia

Joukkojen jäsenenä Avesta kertoo tehtävänsä olleen linjan puolustaminen Isistä vastaan. Kun linjan takaa alkoi tulla siviilejä ja Isis-taistelijoiden perheitä, hänen tehtävänsä oli näiden tarkastaminen ja ohjaaminen eteenpäin.

Hänen mukaansa siinä näki, että niin sanotut Isis-vaimot eivät ole vain uhreja, vaan heilläkin on suuri rooli järjestön toiminnassa.

– Heiltä löytyi paljon aseita, paljon välineitä pommien tekoon, paljon rahaa, Avesta luettelee.

Samalla näki myös toisen puolen.

– Myös näki sen, että monia naisia oli pakotettu tai ei oltu päästetty pois. Ja varsinkin oli surullista nähdä nälkiintyneitä tai haavoittuneita lapsia, jotka eivät voineet tehdä päätöstä, vaan he olivat siellä vanhempiensa tahdosta, hän toteaa.

Kohtasi myös suomalaisia Isis-vaimoja

Tehtävässä Avesta kohtasi myös vastapuolella toimineita suomalaisia, joista on mediassa puhuttu Isis-vaimoina.

Hektisiksi kuvailemissaan tilanteissa hän ehti kertomansa mukaan keskustella näiden syistä muuttaa Isisin alueille.

– Useat naiset kertoivat tulleensa yhdessä miehensä ja perheensä kanssa, hän kuvailee.

Monen Euroopasta tulon taustalla oli Avestan käsityksen mukaan kokemus siitä, etteivät he päässeet toteuttamaan uskontoaan haluamallaan tavalla ja olivat kokeneet paljon rasismia.

– Eivät ne olot ole olleetkaan niin hyvät kuin he ovat ajatelleet, jopa vielä huonommat, Avesta pohtii.

Kysymys siitä, mikä Isis-vaimojen ja muiden vankien kohtalo tulevaisuudessa on, on hänestäkin hankala. Moni taho Euroopassa on ilmoittanut, ettei heitä haluta ottaa takaisin länsimaihin.

Avesta muistuttaa, että kurdien resursseilla on vaikea pitää suurten vankimäärien oloja hyvinä. Samalla hän ymmärtää, että ihmiset pohtivat, mitkä ovat näiden julmassa kalifaatissa eläneiden ihmisten nykyiset ajattelutavat.

– Ovatko he halukkaita muuttumaan, vai ajattelevatko he vielä samalla tavalla kuin Daesh, hän pohtii.

Daesh tarkoittaa Isisiä, mutta sitä käytetään sen takia, että Isisin joukot eivät pidä Daesh-nimestä.

Isisin lisäksi huolena Turkki

Vaikka Isis ei ole enää alueella vallassa, toimivat he kuitenkin yhä alueella tehden terroritekoja itsemurhaiskuin, autopommein ja miinoin.

Avestan ollessa lähempänä linjoja lähes päivittäin niiden takaa tuli myös pommivöillä varustautuneita itsemurhapommittajia.

Samaan aikaan Turkin rajan lähestyessä joukot joutuvat Turkin iskujen kohteeksi.

– Turkin uhka on tosi läsnä koko ajan, Avesta sanoo.

”Ei ole vain näiden ihmisten vastuu taistella vastaan”

Avesta painottaa, ettei hän kuitenkaan tullut maahan tekemään hyväntekeväisyyttä, vaan oppimaan siitä, miten Rojavassa eletään. Hän puhuu paljon ihmisten yhteisöllisyydestä ja yhteisöön osallistumisesta ja halusta luoda parempi yhteiskuntajärjestelmä.

– YPJ on muutakin kuin aseellinen voima. Luodaan yhteisöllistä elämää, johon uskotaan ja joka perustuu meidän arvoihin.

Hänestä on myös perusteltua, että suomalainen osallistuu toisen maan taisteluihin.

– Toki tämä tapahtuu täällä, mutta se ei ole vain näiden ihmisten vastuu taistella Daeshia vastaan, hän toteaa.

Hän ei osaa sanoa, milloin on tulossa takaisin Suomeen, ja onko hän jäämässä pidemmäksi aikaa. Hän uskoo, että hänen on oltava alueella pidempään oppiakseen liikkeestä lisää.

– On todella mielenkiintoista seurata, miten tätä yhteiskuntaa rakennetaan. Tämä kulttuuri on ollut aiemmin todella feodaalinen ja konservatiivinen. Kiinnostava nähdä, miten naisen asema on muuttunut ja muuttuu. 

Katso Avestan haastattelu videolta.

Lue myös:

    Uusimmat