Suolasta tehty ravintola - ja asiakkaita riittää

Suolaravintola Shirazissa 1:48

Arkkitehti Alireza Emtiaz sai kolme vuotta sitten haasteen. Pitäisi suunnitella muista poikkeava trendikäs ravintola, joka houkuttelisi nuoria ja perheitä. 

Arkkitehdin piirustuspöydällä syntyi Namak eli Suola, suolasta rakennettu bistro, jonka ovi käy iltaisin vinhaan.

Emtiazin luomus on nyt nähtävillä ja koettavissa Shirazissa Iranissa. Historiallinen, kulttuuristaan, puutarhoistaan ja muinaisesta shiraz-viinistä tunnettu Shiraz on miljoonakaupunki lounaisessa Iranissa.

- Halusin käyttää materiaaleja joka ei vahingoita ympäristöä ja voi jopa parantaa sitä. Päädyin lopulta suolaan, koska se itsessään on syötävää, ja sitä voi käyttää rakennusmateriaalina, Emtiaz kertoo.

Ulkoapäin gaudímaisen ravintolan pylväät, seinät ja pöydät ovat suolasta. Emtiaz sai suolan kosteutta kestäväksi ja halkeamattomaksi sekoittamalla siihen pihkaa. Suola on tuota läheisestä järvestä.

Arkkitehti korostaa Namakin ekologisuutta. Toiseen kerrokseen johtavat portaat, tuolit ja ovenkahvat on kaikki tehty kierrätetyistä juomatölkeistä.

Ravintolan ulkopuolella jyrää iltaliikenne. Sisällä tarjoilijat kiiruhtavat, nuoret parit ottavat itsestään selfieitä pizzan ja kolajuomien ääressä tai suolaseinien edessä.

Opiskelija Sahar Bahripoor ihastelee paikkaa.

- Hyvin kiinnostavaa Tämä on tietääkseni ensimmäinen tällainen ravintola Iranissa. Kiehtova, kaunis.

Shirazilainen Parisa kehuu suolan ilmaa puhdistavaa vaikutusta.

- Suola auttaa puhdistamaan saatetta ilmasta. Tämä on kaunista, ja suola pitää paikan siistinä ja puhtaana.

Namak näyttää suolakaivokselta. Se ei ole sattumaa, kuten ei ole myöskään kaikkialla näkyvät kaaret ja kurvit. 

Arkkitehti Emtiaz sanoi halunneensa luoda tilaan suolakaivoksen tunnun. Se luo erityisen vaikutuksen kun astuu kaupunkiruuhkasta luolamaiseen tilaan.

- Iranilaisessa taiteessa ja kulttuurissa, matoissa, arkkitehtuurissa, kaikkialla on läsnä paljon kaaria. Iranilaiset ovat tottuneet kaariin ja pitävät niistä. Kun he näkevät kaarirakenteita, he tiedostamattaan viehättyvät paikkaan, Emtiaz kertoo.

Lisää Kymmenen Uutisissa

Lue myös:

    Uusimmat