Suloiset liito-oravan poikaset esiintyivät ensimmäistä kertaa livekameralle

Liito-oravan poikaset kurkkivat tänään pesästään 1:35

Luontoliven liito-oravakameraa on katsottu jo lähes 550 000 kertaa.

Liito-oravan poikaset kurkkivat tänään ensimmäistä kertaa pesästään WWF:n Luontolivessä. Tulevien päivien ja viikkojen aikana niiden odotetaan uskaltautuvan tutkimaan lisää ympäristöään, joten suoraa lähetystä kannattaa seurata nyt tiiviisti.

– Liito-oravakameran prime time alkaa nyt, sanoo luontokuvaaja Benjam Pöntinen. 

Pesässä olevien poikasten lukumäärää ei vielä tiedetä. Useimmiten poikasia on kaksi tai kolme, enimmillään jopa viisi.

Poikaset ovat todennäköisesti reilun kuukauden ikäisiä, sillä sen ikäisinä ne alkavat tutkia pesän ulkopuolista maailmaa.

– Pian tämän jälkeen emo johdattelee poikaset liitoharjoituksiin. Emo hyppää oksalta näyttäen esimerkkiä, ja poikanen uskaltautuu ensimmäiseen liitoonsa muutaman epäonnistuneen yrityksen jälkeen, Pöntinen kuvailee.

WWF avasi Luontolive-sivuston huhtikuun puolivälissä, ja tänä aikana Etelä-Pohjanmaalla sijaitseva liito-oravakameraa on katsottu 546 000 kertaa.

Luontolivekameroita on myös muun muassa metsäpeuran ja kalasääskien bongaamista varten. Ehkäpä tunnetuin livekameroista on norppalive, joka päättyi viime viikolla.

Lue myös:

    Uusimmat