Sukuvika-sarjan rakastettu näyttelijä Jessica Walter on kuollut

Arvostettu näyttelijä nukkui pois kotonaan Manhattanilla.

Näyttelijä Jessica Walter on kuollut 80-vuotiaana. Asian vahvistaa hänen edustajansa Rolling Stone-lehdelle.

Lehden mukaan Walter menehtyi kotonaan New Yorkin Manhattanilla keskiviikkona 24. maaliskuuta. Kuolinsyytä ei ole kerrottu julkisuuteen.

Emmy-palkittu Walter tuli tunnetuksi erityisesti Sukuvika-sarjan Lucille Bluthina. Tämän lisäksi hän teki pitkän uran myös elokuvien ja teatterin parissa. 

Näyttelijä oli naimisissa kahdesti. Ensimmäinen liitto Ross Bowmanin kanssa kesti vuodet 1966-1978. Toisen aviomiehensä Ron Leibmanin kanssa Walter piti yhtä vuodesta 1983 aina Leibmanin kuolemaan saakka 2019.

Walteria jäävät kaipaamaan hänen tyttärensä Brooke Bowman sekä lapsenlapsi Micah Heymann.

– Raskain sydämin joudumme vahvistamaan rakastamamme äidin poismenon. Hän työskenteli näyttelijällä kuudella vuosikymmenellä, hänen suurin ilonsa oli luoda hyvää mieltä tarinoilla – valkokankaalla sekä sen ulkopuolella, Bowman sanoo tiedotteessa.

Lue myös:

    Uusimmat