Stop Talvivaara varoittaa piensijoittajia - Helsingissä mielenosoitus

Mielenosoitus päivällä lähdössä liikkeelle eduskuntatalon edustalta kiertämään Helsingin keskustan katuja.Lehtikuva
Julkaistu 08.03.2013 09:19(Päivitetty 19.06.2013 09:48)

Talvivaaran kaivosta vastustava kansanliike varoittaa piensijoittajia laittamasta lisää rahaa yhtiöön.

Stop Talvivaara -liikkeen mukaan yhtiö pyrkii saastuttavan kaivostoiminnan jatkamiseen, ei ympäristövahinkojen korjaamiseen.

Kaivosyhtiö Talvivaaran vastaiseen mielenosoitukseen kerääntyi tänään aamupäivällä kymmeniä ihmisiä Helsingin keskustassa. Poliisin mukaan mielenosoitus on sujunut rauhallisesti. Mielenosoittajat aikovat muodostaa iltapäivällä kulkueen ydinkeskustan alueelle.

Mielenosoitus Talvivaaraa vastaan Helsingissä 8.3.2013.Lehtikuva

Lehtikuva

Lehtikuva

Lehtikuva

Mielenosoitus Talvivaaraa vastaan Helsingissä 8.3.2013.Lehtikuva

Vaateet seisauttamisesta pitää käsitellä uudelleen

Vaasan hallinto-oikeus on kumonnut kolme Kainuun ely-keskuksen päätöstä, jotka koskevat kaivosyhtiö Talvivaaraa. Kumottuihin päätöksiin liittyy vaatimus kaivoksen toiminnan keskeyttämisestä. Ely oli hylännyt vaatimukset.

Oikeus palautti jutut ely-keskukseen uudelleen käsiteltäviksi, koska kaivoksella tapahtui päätösten jälkeen kipsisakka-altaan vuoto. Vuotoon on vedottu eri käsittelyvaiheissa olevissa keskeytyshakemuksissa. Asia pitää arvioida oikeuden mukaan uudelleen myös siksi, että kaivoksen toimintaa rajoitettiin ja se osittain keskeytettiin marraskuun vuodon takia.

(MTV3 - STT)

Katso Jussi Kärjen juttu (Seitsemän uutiset 8.3.2013)

Sumo video id

Talvivaaran osakeanti nuijittiin läpi nopeasti

Vapaavuori: Valtio ei tue säälistä Talvivaaraa

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa