Mainos

SPR:n kesäkiertue käyntiin Turusta

SPR:n mukaan nuorten suhtautuminen kannabikseen on muuttunut aikaisempaa myönteisemmäksi. Nuorten suhtautuminen SPR:n huumetyön tekijöihin vaihtelee kaupungittain.

Festarit

Suomen Punainen Risti kiertää kolmatta kesää musiikkifestivaaleilla ympäri maata jakamassa nuorille tietoa huumeiden vaaroista. Mukana kampanjassa on myös Terveyden edistämisen keskus. Kesäkiertue alkoi Turun Down by the laituri -festivaaleista.

SPR:n vapaaehtoiset törmäävät työssään yhä useammin nuoriin, jotka käyttävät tai ovat käyttäneet huumeita. Nuorison asenteet erityisesti kannabista kohtaan ovat muuttuneet myönteisemmiksi.

- Tehtävämme on ehkäistä huumeiden käyttöä keskustelemalla. Korjaamme myös vääriä käsityksiä, kertoo SPR:n huumetyön suunnittelija, Kati Laitila.

Festivaalit ovat otollinen paikka huumeiden vastaiselle työlle. Alkoholin nauttinen näet madaltaa merkittävästi kynnystä huumeiden kokeilemiseen.

Keväisestä veronalennuksesta seurannut alkoholin hinnanlasku ei ole ainakaan helpottanut tilannetta. Nuorten suhtautuminen huumetyön tekijöihin vaihtelee kaupungittain. Isoilla paikkakunnilla huumeongelma on tuttu ja tietoa otetaan auliimmin vastaan.

Nuorison asenteet erityisesti kannabista kohtaan ovat lieventyneet. Toisaalta esimerkiksi Turussa kovien huumeiden hinnat ovat olleet nousussa, mikä on merkki vähäisestä tarjonnasta.

(MTV3)

(Huomenta Suomi 11.06.2004)

Tiedon puute lisää huumeiden käytön riskiä, toteaa Irti huumeista ry:n toiminnanjohtaja Riitta Toiviainen.

- Kannabista pidetään luonnontuotteena ja siksi vaarattomana. Mutta kärpässienikin on luonnontuote, ja se tappaa, hän sanoo.

(Huomenta Suomi 11.06.2004)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.