Spekulaatiot yltyvät – ketkä kuolevat Game of Thronesin suuressa taistelussa?

Hittisarjan fanit kokoontuivat elokuvateatteriin 1:17
Game of Thronesin viimeisen kauden ensimmäinen jakso esitettiin elokuvateatterissa.

VAROITUS: Juttu sisältää juonipaljastuksia. Merkittävien hahmojen arvellaan kuolevan Game of Thronesin seuraavassa jaksossa.

Game of Thronesin viimeinen tuotantokausi on parhaillaan käynnissä. Fanit ovat tottuneet odottamaan sarjalta yllättäviä ja dramaattisia käänteitä, eivätkä edes suositut sankarihahmot ole olleet turvassa äkkikuolemalta.

Seuraavassa jaksossa nähdään eeppinen Talvivaaran taistelu, kun sankarit ottavat yhteen Yön kuninkaan johtamien valkoisten kulkijoiden kanssa. Fanit epäilevät, että osa heidän suosikkihahmoistaan ei selviä taistelusta. Parhaillaan arvuutellaan, keiden kohtalona on menehtyä taistelussa.

Useat uutissivustot, kuten Inverse, Bustle, Whatculture ja Washington Post ovat julkaisseet listoja hahmoista, joiden arvellaan kuolevan seuraavassa jaksossa.

Jaime Lannister

Jaime Lannister on kulkenut valtavan matkan ja muuttunut täysin sarjan aikana. Edellisen kauden lopussa hän jätti Rautavaltaistuinta hallitsevan sisarensa Cersein ja matkusti Talvivaaraan siitä huolimatta, että tiesi joutuvansa oikeuden eteen Daenerysin isän murhasta ja muista rikoksistaan.

Inverse-sivuston mukaan edellisen jakson perusteella Jaime kokee sankarillisen kuoleman. Hän pyysi Branilta anteeksi sitä, että työnsi hänet ikkunasta alas ensimmäisellä kaudella. Teon seurauksena Bran halvaantui. Sen jälkeen Jaime tarjoutui taistelemaan Briennen joukoissa ja löi hänet ritariksi tunteellisessa kohtauksessa.

Vaikka Jaimen kuoleminen taistelussa vaikuttaa todennäköiseltä, joiden teorioiden mukaan hän saattaa selvitä ja kohdata vielä kerran Cersein.

Tarthin Brienne

Sankarillisen Briennen unelma toteutui edellisessä jaksossa, kun Jaime Lannister löi hänet ritariksi. Tunteellinen kohtaus oli spekulaatioiden mukaan lähes varma merkki siitä, ettei Brienne selviä hengissä tulevasta taistelusta.

Gendry

Arya Stark kohautti edellisessä jaksossa harrastamalla seksiä Gendryn kanssa. Teorioiden mukaan heidän yhteinen yönsä sinetöi Gendryn kohtalon. Gendry ehti myös valmistaa Aryalle taistelussa tarvittavan aseen, joten hänen tarinansa vaikuttaa olevan lopussa.

Theon Greyjoy

Theon Greyjoy palasi Talvivaaraan taistelemaan hyvittääkseen menneisyyden karmeat tekonsa. Edellisessä jaksossa nähtiin tunteellinen hetki, kun hän ja Sansa Stark tapasivat pitkästä aikaa.

Theon tarjoutui suojelemaan Brania, joka aikoo houkutella Yön kuninkaan luokseen. Theon sanoi haluavansa hyvittää sen, että kääntyi sarjan alkupuolella Starkeja vastaan ja valtasi Talvivaaran. Bustle-sivustolla uskotaan, että Theon kuolee suojellessaan Brania.

Jorah Mormont

Daenerysin uskollinen palvelija Jorah Mormont on jo kerran pelastunut lähes varmalta kuolemalta. Hän oli vähällä menehtyä harmaasuomutautiin, mutta Sam Tarlyn onnistui pelastaa hänet.

The Washington Postin ja Bustlen mukaan Jorahin tarina on tullut päätökseensä. Edellisessä jaksossa Sam antoi hänelle sukunsa miekan, jolla voi tappaa valkoisia kulkijoita. Jorahin kohtaloa enteilee myös keskustelu, jonka hän kävi viimeisen sukulaisensa Lyanna Mormontin kanssa.

Spekulaatioissa arvellaan Jorahin kuolevan pelastaessaan Lyannan tai Daenerysin. Hän saattaa myös saada tilaisuuden maksaa velkansa Samille, joka pelasti hänen henkensä.

Game of Thronesin viimeisen kauden uudet jaksot maanantaisin C Morella.

Lue myös:

    Uusimmat