Juonipaljastuksia! Uusin Game of Thrones -jakso tarjoili yllätyksiä ja odotettuja hetkiä – näin fanit reagoivat

Game of Thronesin kahdeksannen kauden neljäs jakso on herättänyt odotetusti keskustelua sarjan fanien kesken.

Sisältää juonipaljastuksia Game of Thronesin kahdeksannen kauden neljännestä jaksosta

Suosikkisarja Game of Thrones lähenee hiljalleen loppuaan. Maanantaiaamuna Suomen aikaan ilmestyi sarjan kolmanneksi viimeinen jakso, joka kantaa nimeä The Last of The Starks.

Jakso keskittyi pääasiassa pohjustamaan tulevaa yhteenottoa Daenerys Targaryenin paljolti edellisjaksossa haavoittuneen armeijan ja Cersei Lannisterin joukkojen välillä. Tätä ennen Talvivaaran taistelussa selvinneet ihmiset juhlivat pohjoisessa voittoaan.

Sarjassa ja hyvän aikaa pohjustettu suhde toteutui vihdoin, kun Jamie Lannister ja Brienne of Tarth päätyivät samaan sänkyyn. Hahmojen välinen odotettu yhteinen hetki johti lopulta kuitenkin kyyneliin, kun Jamie myöhemmin jaksossa paljasti Briennelle työntäneensä aikanaan Brandon Starkin alas ikkunasta. Jamie päätti hylätä Briennen ja suunnata kohti Kuninkaansatamaa siskonsa Cersein perässä. Nähtäväksi jää, lähtikö Jamie kukistaakseen Cersein vai ollakseen tämän kanssa.

Jamien yllättävä päätös herätti paljon tunteita sarjan faneissa, sillä Brienne kuuluu monien suosikkihahmoihin ja Jamien mahdollista takinkääntöä ei moni osannut nähdä.

– Podrick tajuamassa, että hänen täytyy katkoa Jamien toinenkin käsi sen jälkeen, mitä Jamie teki Briennelle, yksi fani vitsaili.

– En voi koskaan antaa Jamielle anteeksi sitä, että hän sai Briennen itkemään, toinen kirjoitti vihaisena.

Talvivaarassa tunnelma oli sähköinen myös muiden hahmojen kesken. Daenerys vaati Jon Snowta pitämään salassa tiedon siitä, että hän on oikeasti Targaryenin sukua, ja näin ollen oikeutettu perimään valtaistuimen. Jon ei kuitenkaan kuunnellut, vaan kertoi totuuden alkuperästään siskoilleen Sansalle ja Aryalle.

Sansa ei pidä Daenerysista, joten totuus ei pysynyt kauaa hänellä salassa, vaan Sansa kertoi asiasta Daenerysia neuvovalle Tyrionille. Tämä herätti paljon hilpeyttä Twitter-käyttäjissä. Yksi käyttäjä huomautti, että Sansan isä Ned Stark onnistui pitämään Jonin alkuperän salassa kahden vuosikymmenen ajan, kun taas Sansa lipsautti tiedon ulos lähes oitis.

Tyrion ei luonnollisesti pitänyt tietoa itsellään, vaan välitti sen eteen päin Lordi Varysille, joka on niin ikään toiminut Daenerysin neuvonantajana. Varys oli sitä mieltä, että Daenerys on menettämässä otettaan ja ajautumassa väärille poluille. Hän pitää nyt Jonia parhaana vaihtoehtona valtaistuimelle. Tyrion vietti lähes koko jakson koittaen hallita muita tekemästä hätiköityjä päätöksiä.

Yksi Twitter-käyttäjä huomioi Tyrionin epätoivoisen tilanteenhallinnan Peaky Blinders -sarjassa nähdyllä kohtauksella, jossa sarjan päähahmo Thomas Shelby hillitsee veljiään.

– Tyrion kontrolloimassa Danearysia, Cerseitä, Sansaa, Bronnia ja Varysia samassa jaksossa, käyttäjä vitsaili.

Yksi jakson suurimpia puheenaiheita oli yllättäen Jonin susi Aave, jonka Jon päätti lähettää takaisin pohjoiseen sen sijaan, että Aave olisi seurannut häntä kohti etelän taisteluja. Jon ei antanut sudelleen kunnollisia hyvästejä, mikä sai fanit pois tolaltaan.

– Me kaikki sanomme sen, mitä Jon ei pystynyt: Aave, olet hyvä poika, eräs fani kirjoitti.

– Aave ansaistee paljon parempaa kuin Jon, toinen fani totesi.

Daenerysin epäonni jatkui, kun hänen laivastonsa ja lohikäärmeensä joutui väijytykseen Euron Greyjoyn laivaston toimesta. Toinen Lohikäärmekuningattaren lohikäärmeistä, Rahegal, sai yllättäen surmansa Euronin lähettämän nuolisateen seurauksena. Samalla tuhoutui Daenerysin laivasto ja Euron kaappasi hänen tulkkinsa Missandein.

Jakson lopussa Daenerys saapui haavoittuneen armeijansa kanssa Kuninkaansataman porteille. Tyrion koitti saada Cersein antautumaan vetoamalla tämän syntymättömään lapseen, jonka isä on Jamie. Cersein kanssa liittoutunut Euron luulee lapsen olevan hänen, joten tilanne oli jälleen fanien mielestä huvittava.

– Euron sen jälkeen, kun Tyrion tiesi Cersein raskaudesta, eräs Twitter-käyttäjä vitsaili.

Daenerysin mukanaan tuoma pieni armeija kirvoitti niin ikään huvittuneisuutta.

– Cersei vastaanottamassa Daenerysin armeijaa Kuninkaansatamassa.

Välikohtaus Kuninkaansataman porteilla sai surullisen lopun, kun vangiksi jääneen Missandein pää katkaistiin Cersein käskystä.

Seuraavassa jaksossa nähtäneen odotettu yhteenotto Daenerysin ja Cersein välillä. Lohikäärmekuningatar on tällä hetkellä toden teolla ärsytetty, sillä hän on menettänyt valtavasti viimeisen kahden jakson aikana, ja Cersei on ollut jatkuvasti niskanpäällä. Daenerysia näyttelevä Emilia Clarke ehti jo lupailla viidennen jakson olevan Talvivaaran taisteluakin suurempi.

Game of Thronesin viimeinen tuotantokausi C Morella.

Lue myös:

    Uusimmat