Spede Pasanen harvinaisessa haastattelussa 50 vuotta sitten – analysoi todellista persoonaansa

1966: Harvinainen haastattelu ohjelmasta Heilläkin hyvä tahto 2:36

Spede Pasanen antoi harvakseltaan haastatteluja, eikä juurikaan puhunut omista asioistaan.

Tasan 15 vuotta siten kuollut Pertti "Spede" Pasanen tunnettiin hauskana viihteen monilahjakkuutena. MTV.fin haastattelemat Speden ystävät ja työtoverit ovat kuitenkin kertoneet, että samaan aikaan hän oli melko ujo mies, jolla oli pieni ja tarkkaan valittu ystäväpiiri.

Spede ei mielellään puhunut itsestään julkisesti, eikä voinut sietää turhasta lörpöttelyä. Haastatteluja hän antoi medialle melko harvoin.

MTV:n arkistoista löytyneellä videopätkällä Spede on vieraana Heilläkin hyvä tahto -ohjelmassa vuodelta 1966. Siinä hän paljastaa olevansa siviilielämässä hyvin erilainen, kuin mitä katsojat saattoivat ajatella.

– Juttu on niin, että kun meikäläinen esiintyy pääasiassa näissä hullunkurisissa, kreiseissä ohjelmissa, niin siinä tulee varmaan katsovalle yleisölle sellainen mielipide, että sitä ollaan samalla lailla hullunkurinen ja pelle myöskin normaalissa elämässä. Mutta asia ei täysin pidä paikkansa, vaikka siihen varmasti pitäisikin pyrkiä, että olisi pelle yhtä mittaa. Olisi se ainakin harjoitusta, jos ei muuta, Spede miettii haastattelussa.

Myös Speden entinen tyttöystävä Riitta Väisänen sanoi MTV.fin haastattelussa, että tämä ei todellisuudessa olllut sellainen, kuin voisi olettaa.

– Pertti ei varsinaisesti ollut mikään vitsiniekka, vaan todella taitava tilannekoomikko, Väisänen arvioi.

Lue myös:

    Uusimmat