Spede ilmestyi Josen luontokuvaan

Vuosien saatossa on saatu lukea uutisia, joissa Jeesus ilmestyy esimerkiksi paahtoleipään. Kyseessä on kasvojen pareidolia -ilmiö, josta MTV Uutisetkin on aiemmin kertonut.

Kasvojen tunnistamisen taito on ihmisellä syntymästämme lähtien, ja ihmisen aivot on koodattu näkemään kasvoja mitä eriskummallisimmissa paikoissa. Jeesus on sen verran tunnettu hahmo historiallisestikin, että hänen ilmestymisensä eri paikkoihin on siis merkki siitä, että aivomme toimivat kuten pitää.

Vahinkolaukaus, vai oliko?

Mutta tapahtui niinä päivinä, että muuan Jose Koivisto oli jokunen vuosi sitten lenkkeilemässä Seutulan metsissä Vantaalla.

Elettiin toukokuuta, ja luonnossa viihtyvä Koivisto hoksasi pian, että nyt on kameralle tarvetta. Erästelyä, perhokalastusta ja metsissä liikkumista ikänsä harrastanut Koivisto äkkäsi kinttupolulla vaskitsan.

– Yritin sitten ottaa jonkin selfien lapsilleni näytettäväksi vaskitsan kanssa, Koivisto muistelee.

– Räpläsin puhelinta nopeasti, että kerkeäisin kuvaamaan. Vielä tänäkään päivänä en tiedä, miten tuo varjo syntyi. Vasta kotona puhelimen kuvia selaillessa huomasin satumaisen vahinkotuurin käyneen, Koivisto ihmettelee.

– Heti näytti Spedeltä tuo varjo ja repeilin itsekin sille.

Suosittu kuva Facebookissa

Jose Koivisto ei näytä juuri lainkaan Pertti "Spede" Pasaselta luonnossa, eikä hän itsekään ymmärrä, miten suomalaisen sketsiviihteen legenda ilmestyi hänen otokseensa.

Koivisto jemmasi kuvaa muutaman vuoden "virtuaaliseen pöytälaatikkoonsa" kännykkään, kunnes päätti jakaa sen hiljattain Paskat luontokuvat -Facebook-ryhmässä. Kyseisessä ryhmässä kuva keräsi yli 3000 tykkäystä.

– Kyllä minä enemmän Speden toista tulemista hehkuttaisin kuin Jeesuksen, Koivisto nauraa.

 

Lue myös:

    Uusimmat