Souvareiden keulahahmo Lasse Hoikka: Näin kappaleet syntyvät
Souvarit-yhtyeen solisti Lasse Hoikka kertoo Lapin luonnon toimivan inspiraation lähteenä musiikille.
Souvarit tekevät omaa musiikkia, mutta heillä on myös vakituisia säveltäjiä ja sanoittajia, jotka tekevät yhtyeelle tilaustyönä kappaleita. Yhtyeen laulaja Lasse Hoikan mukaan pöytälaatikostakin löytyy usein kappaleita, jotka pääsevät levylle asti.
Kappaleiden aiheet kumpuavat Hoikan synnyinseudulta Lapista.
– Lauluissa käsitellään Lappia paljon, koska se on minulle hyvin rakas. Vietän Lapissa vapaa-aikaani kalastellen ja metsästellen. Haen sieltä virtaa keikoille, Hoikka kertoo.
Souvareiden musiikin voidaan sanoa kuvaavan myös lappilaista sielunmaisemaa. Tämän takia Hoikka ei kelpuuta levylle mitä vain.
– Minun täytyy olla tarkka siitä, mitä levytän ja laulan. Minun pitää pystyä seisomaan sanojeni takana, Hoikka sanoo.
Hoikan mukaan kappale Kultamailla kuvaa hyvin Souvareiden musiikkia.
– Ihmiset lähtevät etsimään Lapista kultaa ja maallista mammonaa. Sitten he löytävätkin sielunrikkauden luonnosta ja kulta unohtuukin, itsekin kultavaltauksen omistava Hoikka kertoo.
Katso Studio55.fi-lähetyksestä, mitä Hoikka kertoi yhtyeen historiasta.
Uusimmat
-
10:40
MTV seuraa: Sardinian MM-ralli – Esapekka Lappi otti taas komennon! Vesilätäköt hyydyttäneet autoja
-
10:34
Zelenskyi WSJ:lle: Ukraina on valmis täysimittaiseen vastahyökkäykseen
-
10:33
Club For Five on tehnyt A Cappella -musiikkia jo 20 vuotta – rohkaisevat suomalaisia käyttämään rohkeasti ääntään
-
10:29
Brittitiedustelu: Venäjä siirtänyt reservejä Bahmutiin, kyky reagoida haasteisiin heikentynyt – MTV seuraa sotaa
-
10:15
Floridan finaaleihin johtaneen supertähden persoona saa kehuja seuran suomalaiskiekkoilijalta: "Todella hyvä lisä"
-
10:00
Toyota-kuski hölmöili rallinsa pilalle heti aamusta: "Käsittämättömän tyhmiä juttuja"
-
10:00
Flow jättää elokuussa hyvästit Helsingin Suvilahdelle – yksi asia Suomessa huolettaa: "Olemme aika pienessä häkissä keskenämme täällä kohta"
-
09:43
Alle euron annokselta! Hittiletut voi valmistaa entistäkin edullisemmin
-
09:08
USA:n puolustusministeri: Yhdysvaltain ja Kiinan välinen vuoropuhelu elintärkeää
-
08:49
Nuuskan tavoin käytettävät nikotiinipussit viedään Suomessa nyt käsistä – tällaiset haittavaikutukset niillä on
-
08:35
Aleksander Barkov aloittaa jahdin uransa ensimmäisestä Stanley Cupista – nämä asiat Vegasin joukkueesta iskevät suomalaistähden silmään
-
08:32
Huippunimi vasta alkusoittoa – Liiga-seuran urheilupomo paljastaa: Pelaajabudjettia nostetaan, tavoitteena Suomen mestaruus
-
08:28
Tällainen autokoulun teoriakoe on nykyisin – testaa, pääsisitkö läpi!
-
08:26
Yllättävä ongelma päätti suomalaiskuskin voittokamppailun MM-rallissa
-
08:01
Katri Mäkinen tanssi Käärijän taustalla Euroviisuissa – yksi harjoitus ei sujunut suunnitelmien mukaan ja hän loukkasi itsensä
-
07:41
Jääkö ammatillinen koulutus lukion ja yliopiston varjoon? "Yhteiskunnasta tulee sellaista viestiä, että ammattikoulu ei ole yhtä arvostettu"
-
07:30
Jose Mourinhon toiminnalle täystyrmäys, suomalaisasiantuntija vaatii huippuluotsille kovaa sanktiota – "Häpeällistä"
-
07:18
Legendaarinen "Sinilintu" pelastettiin romutukselta Ruotsista Turkuun – Caravelle-konetyyppi aloitti Finnairin suihkukoneajan 1960-luvulla
-
07:15
Elohiiri, elättäjäinen, nyppyrä vai vaippanen – miten sinä kutsut nykivää ihoa?
-
07:06
Muistatko kaikki Love Island Suomi -voittajat? Näin heille kävi
-
Lataa lisää