Soten perustuslakimuistiosta riitaa – hallituspuolueiden edustajia sanoutuu irti paperista: "Puheenjohtaja esiintyy koko valiokunnan nimissä"

Soten perustuslakimuistiosta riitaa – hallituspuolueiden edustajia sanoutuu irti paperista 0:41

Hallituspuolueissa on suututtu siihen, miten tänään julkistettu sote-uudistuksen perustuslakiongelmiin liittyvä muistio näyttäytyy julkisuudessa.

Esimerkiksi perustuslakivaliokunnan jäsen Matti Torvinen (sin.) on sitä mieltä, että puheenjohtaja Annika Lapintie (vas.) esiintyy koko valiokunnan nimissä.

Muistiossa on vain perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Lapintien ja valiokuntaneuvos Matti Marttusen nimet. Perustuslakivaliokunnan varapuheenjohtaja Tapani Tölli (kesk.) oli myös mukana eilisessä kuulemisessa sosiaali- ja terveysvaliokunnassa, mutta hänen nimensä muistiosta puuttuu.

Muistiossa myös lukee, että "arvio siitä, ovatko lakiehdotukset perustuslainmukaisia, kuuluu perustuslakivaliokunnan, ei valiokunnan puheenjohtajan tai sihteeristön, tehtäväksi." Tosin, jos uudistus kävisi vielä kerran perustuslakivaliokunnassa, olisi se hallituksen kannalta vielä huonompi vaihtoehto kuin vain puheenjohtajan ja valiokuntaneuvoksen kuuleminen.


Lue myös:

    Uusimmat