Sosiaali- ja terveysalan työntekijöiden halukkuus vaihtaa työpaikkaa on kasvanut merkittävästi, kertoo palveluyhtiö Barona kyselynsä perusteella.
Kyselyyn viime vuoden lopulla vastanneista sotealan työntekijöistä lähes puolet kertoi harkitsevansa työpaikan vaihtoa, kun edellisvuonna näin vastasi alle 40 prosenttia. Seuraavaksi eniten työpaikan vaihtoa pohditaan tällä hetkellä matkailu- ja ravintola-alalla sekä kaupan alalla.
– Sosiaali- ja terveysalan työvoimatilanne on tutkimuksemme mukaan heikentynyt, kun alalla työpaikan vaihtamista pohtivien osuus on kasvanut merkittävästi. Tilanne on huolestuttava, sillä väestön ikääntyminen paitsi lisää sotepalveluiden kysyntää, myös alan työntekijöiden eläköitymistä. On myös huomattava, että muilla julkisen sektorin aloilla työpaikan vaihtoa harkitaan verraten vähän, sanoo Baronan Suomen ja Pohjoismaiden liiketoiminnoista vastaava johtaja Juho-Pekka Nojonen tiedotteessa.
– Sosiaali- ja terveysalan työnantajien on nyt kriittisen tärkeää panostaa veto- ja pitovoimaan, jotta työvoiman vaihtuvuutta saadaan vähennettyä ja uusia osaajia rekrytoitua alalle. Työhyvinvoinnin sekä johtajuuden kehittäminen ovat tutkimuksemme mukaan ne osa-alueet, johon alan työntekijät kaipaavat erityisesti muutosta.
Hyvinvointi heikentynyt
Kaikista kyselyyn vastanneista yli kolmannes kertoi harkitevansa työpaikan vaihtoa. Palkka ja työtehtävän sisältö olivat selkeästi suurimmat syyt työpaikan vaihtohalujen taustalla.
Vähiten työpaikan vaihto kiinnosti julkisella sektorilla, kiinteistönhuolto- ja siivousalalla sekä teollisuusalalla.
Kyselyn mukaan hyvinvointi työelämässä on heikentynyt hieman vuoden sisällä. Parhaiten voidaan markkinointialalla ja muilla luovilla aloilla, teollisuusalalla sekä julkisella sektorilla.