Sosiaali- ja terveysvaliokunta sai valmiiksi mietinnön maahantulomallista – yhden rokotteen saaneilta ei edellytettäisi kahta testausta Suomeen tullessa

Sosiaali- ja terveysvaliokunta on saanut valmiiksi mietinnön maahantulomallista.

Valiokunnan puheenjohtaja Markus Lohen (kesk.) mukaan hallituksen esitykseen esitetään kolmea muutosta. Kaikki muutokset eivät tapahtuneet yksimielisesti.

Lohen mukaan lain voimassaolo lyhenisi perustuslakivaliokunnan toiveen perusteella 15. lokakuuta saakka. Perustuslakivaliokunta ei vakuuttunut siitä, että vuoden loppuun asti kestävä voimassaoloaika olisi tarpeen.  

– Toinen keskeinen muutos olisi se, että otimme sinne erillisen pykälän siitä, että jos tulee Suomeen matalan ilmaantumisen maista, niin tänne voi tulla vapaasti.

Kolmas muutos koskisi testaamista.

– Vaikka vasta täydellinen rokotesarja antaa vapaan liikkuvuuden, niin ensimmäinen rokote korvaisi ennakkotestin, jolloin yhden rokotteen saaneilta ei edellytettäisi kahta testausta Suomeen tullessa.

Laista on tarkoitus äänestää perjantaina ennen eduskunnan istuntotaukoa.



Lue myös:

    Uusimmat