Sopimus työehdoista koko kunta-alalle sekä valtiolle

Koko kunta-alalle sekä valtion työntekijöille on saatu sopimus työehdoista. Ratkaisuun päästiin varhain aamuyöllä.  

Sopu koskee yli 420 000:ta kuntien työntekijää ja yli 70 000:ta valtion työntekijää.  

Kilpailukykysopimuksen soveltamiseen liittyneet neuvottelut saatiin kuntapuolella päätökseen yöllä opettajien, lääkäreiden sekä kunta-alan tuntipalkkaisten osalta.  

Ratkaisujen syntymisestä kertoi Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestön Jukon puheenjohtaja Olli Luukkainen. Hän ei lähtenyt vielä yöllä avaamaan tarkemmin kuntapuolen ratkaisujen sisältöä.  

Valtion osalta sopimusta sovelletaan virkamiesten ja työntekijöiden palvelussuhteen ehtoihin ajalla 1.2.2017-31.1.2018.  

Kilpailukykysopimuksen mukainen 24 tunnin työajan pidennys tehdään valtiolla niin, että koko henkilöstöllä työaika pitenee joko 6 minuuttia päivittäin, 30 minuuttia viikossa tai 90 minuuttia kolmessa viikossa.

Lomarahoja leikataan valtiolla 30 prosenttia vuosina 2017-2019.

Takaraja lähenee

Tänään aamupäivällä on määrä neuvotella esimerkiksi yliopistojen henkilökunnan työehdoista.  

Aamupäivällä myös useiden liittojen hallinnot ovat koolla käsittelemässä neuvotteluratkaisuja.  

Kilpailukykysopimuksen alakohtaisten neuvotteluiden takaraja on tänään kello 16.  

Työmarkkinajohtajien on määrä esitellä neuvotteluratkaisuja maan hallitukselle huomenna. Sopimuksen pitää olla osapuolten mielestä riittävän kattava, jotta se hyväksytään.

Hallitukselta odotetaan pian tietoa siitä, miten se toteuttaisi lupaamansa tuloveronkevennykset.  

Lue myös:

    Uusimmat