Sonisphere sittenkin Poriin

Iron Maiden tuo Sonisphere -festivaalin jälleen Poriin kesällä 2010.

Muita vahvistettuja esiintyjiä ovat tähän mennessä: HIM, Heaven & Hell, Mötley Crüe, The Cult, Alice Cooper, Iggy & The Stooges, Slayer ja Anthrax.

Tänä vuonna ensimmäistä kertaa järjestetty Sonisphere Festival palaa Porin Kirjurinluodolle jälleen ensi kesänä. Tällä kertaa Sonisphere järjestetään kaksipäiväisenä, lauantaina 7. ja sunnuntaina 8. elokuuta.

Vielä syyskuun lopussa näytti siltä, ettei Sonisphere toistu ensi vuonna Porissa. Uutisen vahvisti tuolloin Satakunnan Kansa -lehdelle Porin Seudun Matkailu Oy:n toimitusjohtaja Kristian Vainio.

Sonispheren pääjärjestäjä AEG Live olisi alun perin halunnut järjestää mammuttikonsertin ensi vuonna samana viikonloppuna kuin viime kesänäkin. Ensi vuonna päivämäärä olisi ollut lauantai 24 heinäkuuta.

Tämä ei Porille sopinut, sillä viikonlopuksi osuvat Pori Jazzin pääkonsertit.

Pori tarjosikin AEG Livelle neljää muuta lauantaita ensi kesältä.

Toimitusjohtaja Kristian Vainion mukaan tavoitteena oli saada Kirjurinluoto Arenalle kaksipäiväinen mammuttitapahtuma. Porin Seudun Matkailu Oy Maisa neuvotteli asiasta AEG Liven kanssa. Kansainvälisen konserttijärjestäjän tiedetään olleen erittäin tyytyväinen Arenaan, jossa järjestettiin kesällä koko Sonisphere-kiertueen suurin konsertti, pääesiintyjänään Metallica. Muita tämän kesän bändejä olivat mm. Linkin Park, Mastodon, Machine Head ja Saxon.

Tilaisuutta ja konserttipaikkaa pidettiin onnistuneina. Järjestelyjä sen sijaan moitittiin. Yleisö kritisoi turvatarkastusten ja palveluiden hitautta.

Hevikansan iloksi Sonisphere toteutuu toisen kerran ja esiintyjien osalta festivaalille on vahvistettu tähän mennessä mm. legendaarinen Iron Maiden, ainoan Suomen-keikkansa ensi kesänä Sonispheressa soittava HIM, heavy metal -yhtye Heaven & Hell, goottirockarit The Cult, thrash metalin uranuurtaja Slayer, garagerockin edelläkävijä Iggy & The Stooges, speed metal -bändi Anthrax sekä hard rockin kulttisuosikki Mötley Crüe. Muut esiintyjät julkistetaan myöhemmin. Sonisphere Festivalin kahden päivän lippujen myynti alkaa Lippupalvelussa tiistaina 15. joulukuuta.

Porin Sonisphere Festivalin pääesiintyjä Iron Maiden on yksi suosituimpia bändejä rockmusiikin historiassa. Yhtye esiintyi edellisen kerran Suomessa kesällä 2008 soittaen loppuunmyydyt stadionkonsertit Helsingissä ja Tampereella. Maailmanlaajuisesti yli 80 miljoonaa levyä myynyt Iron Maiden on tunnettu klassikoistaan kuten Hallowed Be Thy Name, Fear Of The Dark ja The Trooper.

Steve Harris on innoissaan

Iron Maidenin nokkamies ja basisti Steve Harris odottaa ensi kesää innolla.

- Päätettyämme soittaa ensi kesänä muutama keikka, meitä ilahdutti tarjous tulla Suomeen Sonispheren pääesiintyjäksi. Festivaalihan oli menestys tänä vuonna.

- Nautimme festivaaleilla soittamisesta ja toisten bändien tapaamisesta niillä. Suomessa emme ole soittaneet festareilla pitkään aikaan. Viime vuoden stadionkeikat Suomessa olivat uskomattoman hienoja. Suomi on yksi parhaita maita Maidenille ja metallimusiikille.

- Edellisestä vierailusta tulee Sonisphereen mennessä kuluneeksi kaksi vuotta, joten lupaamme Porissa faneille ikimuistoisen illan.

Vaikka Iron Maiden pitää oikeutetusti festivaalin pääesiintyjän viittaa harteillaan, on Sonisphereen varmistunut myös muita ykkösnimiä, kuten esimerkiksi Porissa kesän ainoan suomalaisen festivaalikeikkansa tekevä HIM. Yhtyeen odotettu seitsemäs studioalbumi, Los Angelesissa äänitetty SCREAMWORKS: Love in Theory and Practice, julkaistaan Suomessa helmikuun alussa.

Heaven & Hell on rockmusiikin legendojen, Black Sabbath jäsenten, Ronnie James Dion, Tony Iommin, Geezer Butlerin ja Vinny Appicen yhtye. Slayer on yksi metallimusiikin tärkeimmistä yhtyeistä, joka on vaikuttanut kokonaisten tyylilajien syntyyn.

Iggy Popin perustama Iggy & The Stooges kuuluu punkrockin tärkeimpiin edelläkävijöihin, joka on myös keikkaillut Suomessa useampaan otteeseen.

Speedmetalliyhtye Anthrax nousi debyyttialbumillaan Fistful Of Metal (1984) yhdeksi 80-luvun tärkeimmistä metalliyhtyeistä ja nauttii edelleen suurta arvostusta metallipiireissä. Myös Mötley Crüe nousi tunnetuksi jo 80-luvulla ja on pitänyt paikkansa hard rockin eturivissä jo pitkään.

Sonisphere Festivalin leirintäalue aukeaa festivaaliyleisölle perjantaina 6. elokuuta ja sulkeutuu maanantaina 9. elokuuta. Leirintäalueliput tulevat myyntiin samaan aikaan kahden päivän festivaalilippujen kanssa Lippupalvelussa.

Festivaalin ikäraja on 14 vuotta. Alle 14-vuotiailla on oltava mukana täysi-ikäinen huoltaja.

Leirintäaulueet tulevat tarpeseen, sillä soittokierros Porin hotelleihin paljastaam, että kaikki Porin hotellit ovat täyteen varattuja, lukuun ottamatta Vaakunaa, joka aloittaa festarimajoitusten myymisen vasta tammikuussa.

Keskimäärin kahden hengen hotellihuone maksaa Sonispheren aikana 160 euroa yöltä.

Lue myös:

    Uusimmat