Solana ja avustuskomissaari Michel Libanoniin ja Israeliin

EU:n kehitys- ja hätäapuasioista vastaava komissaarin mukaan kriisialueella on pulaa kaikista perustarvikkeista.

EU:n ulkopoliittinen edustaja Javier Solana ja unionin avustusasioista vastaava komissaari Louis Michel vierailevat Lähi-idän kriisialueella lähipäivinä.

Solana matkustaa huomenna Libanoniin, missä hän tapaa maan poliittisen johdon. Libanonista Solana jatkaa Israeliin, missä hän tapaa maan johtajia sunnuntaina. Solanan neuvottelukumppanien nimiä ei kerrottu julkisuuteen tänään.

Solanan Lähi-idän matka on jo kolmas sen jälkeen, kun Israelin ja Hizbollahin väliset taistelut alkoivat kuukausi sitten. EU:n edustaja pyrkii vierailullaan vauhdittamaan Lähi-idän kriisin jumiutunutta sovittelua. YK:n turvallisuusneuvosto ei ole vieläkään päässyt sopimukseen Libanonin kriisiä koskevasta päätöslauselmasta.

- Haluamme väkivallan loppuvan välittömästi ja haluamme mahdollisimman nopeasti poliittisen ratkaisun, joka pureutuu konfliktin syihin, Solanan tiedottaja selvitti matkan tavoitteita uutistoimisto Reutersille.

Siviilien tilanne kriittinen Etelä-Libanonissa

Michel matkustaa ensi maanantaina Libanoniin ja Israeliin neuvottelemaan sodan jalkoihin jääneiden siviilien avustamisesta.

Michel vaatii taistelevia osapuolia kunnioittamaan kansainvälisiä humanitaarisia sääntöjä, jotta avustusjärjestöt voisivat lievittää apua tarvitsevien hätää. Hän muistuttaa, että satojen kuolonuhrien ohella sota on haavoittanut tuhansia ja ajanut satoja tuhansia ihmisiä kodeistaan.

- Tilanne on erityisen kriittinen Etelä-Libanonissa, minne avustusjärjestöjen on päästävä heti auttamaan sinne loukkuun jääneitä ihmisiä, Michel sanoo tiedotteessaan.

Michelin mukaan kriisialueella on pulaa kaikista perustarvikkeista: ruoasta, suojasta, puhtaasta vedestä, lääkkeistä, hygieniatarvikkeista ja polttoaineista.

Michel tapaa aluksi Libanonissa pääministeri Fouad Sinioran ja muita maan hallituksen jäseniä. Tänään belgialaiskomissaari tapaa Israelissa ulkoministeri Tzipi Livnin ja puolustusministeri Amir Peretzin. Hän tapaa myös avustustyöntekijöitä ja vierailee pakolaisleireillä.

EU-komissio on avustanut Lähi-idän kriisin uhreja tähän mennessä 20 miljoonalla eurolla, mutta apusummaa on tarkoitus kasvattaa 50 miljoonaan euroon. EU-maiden yhteenlaskettu apu kriisialueelle nousee jo yli sataan miljoonaan euroon.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat