Soini: Perussuomalaiset eivät hyväksy kotihoidontuen heikennyksiä

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini toisti lauantaina aiemman näkemyksensä siitä, että perussuomalaiset eivät hyväksy kotihoidontukeen mitään heikennyksiä. Soini otti asiaan voimakkaasti kantaa myös syksyllä. 

Pääkaupunkiseudun perussuomalaisten vaikuttajien seminaarissa puhunut Soini sanoi, että viime aikoina sekä hallituksen että opposition keskuudesta "on virinnyt ihmeellinen huutokauppa perhevapaista". 

– On turha ladata kevään puoliväliriiheen ylisuuria odotuksia perhevapaista, Soini sanoi. 

Keskusta kertoi tällä viikolla haluavansa aloittaa selvityksen perhe-etuuksien uudistuksesta tällä hallituskaudella. Puolue muun muassa pidentäisi isien ansiosidonnaista vapaata ja pienentäisi yli kaksivuotiaiden kotihoidontukea. 

Myös vihreät esitteli tällä viikolla uuden perhevapaamallinsa.  

Lue myös:

    Uusimmat