Sofia Ruusila avautuu uutuuskirjassaan kiusaamisesta ja vanhempiensa erosta: ”Menetin isäni”

Tänään julkaistavassa Fit by Sofia -kirjassaan (Fitra, 2016) fitness-tähti kertoo elämänsä vaikeista kokemuksista.

Muun muassa bikini fitnessin maailmanmestariksi kruunattu Sofia Ruusila-Nousiainen kertoo uudessa kirjassaan muun muassa kokemastaan koulukiusaamisesta. Marokkolaisen isän ja suomalaisen äidin tytär sai kotipaikkakunnallaan Ylivieskassa taustansa takia negatiivista huomiota.

– Ala-asteella minua alettiin kiusata taustani ja ulkonäköni takia. Minulla oli paksu, pitkä tukka ja tytöt nimittelivät rasistisesti huudellen, Ruusila-Nousiainen kertoo kirjassaan.

Vaikka Ruusila-Nousiainen sanoo itkeneensä kiusaamisen takia, sai hän kuitenkin voimaa ajatuksesta lähteä isompana pois Ylivieskasta. Myös äidin tuki tilanteessa oli avuksi.

Fitness-tähden vanhemmat erosivat hänen ollessaan 12-vuotias, eikä nainen kuvaile eron sujuneen kovin hyvin. Eron seurauksena Ruusila-Nousiaisen isä muutti pois Suomesta.

– Suutuin isälleni, koska elämämme oli aika vaikeaa sen jälkeen. En halunnut olla hänen kanssaan missään tekemisissä. Olenkin etääntynyt isästäni, kirjassa paljastetaan.

– Menetin isäni käytännössä silloin 12-vuotiaana ja olemme edelleen hyvin vähän tekemisissä.

Kuten kiusaamisenkin, onnistui Ruusila-Nousiainen kääntämään myös toisesta vanhemmasta etääntymisen vahvuudekseen. Hän muisteleekin lämmöllä lähellä asuneiden isovanhempien olleen hänelle ja veljelleen kuin toiset vanhemmat.

Sitaatit kirjasta Fit by Sofia (Fitra, 2016).

Lue myös:

    Uusimmat