Söderman: Turhat päätökset pois EU:n tasolta

Euroopan oikeusasiamiehen Jacob Södermanin mukaan Euroopan unionin pitäisi vakavasti harkita, missä tavallisia ihmisiä koskevista asioista päätetään.

Jacob Söderman

Söderman ihmettelee sitä, että monet vaativat unionille lisää toimivaltaa. Söderman huomauttaa, että jokaisen ihmisen suurimmat huolenaiheet ovat kuitenkin lähiympäristössä ja omassa maakunnassa.
-Kaikki turhat päätökset pitäisi saada pois Euroopan tasolta. Pitäisi vakavasti katsoa, mitä voidaan päättää kylällä, kaupungissa, alueilla ja jäsenmaissa, Söderman sanoi STT:lle Brysselissä.

Södermanin mukaan paras esimerkki on aluepolitiikka, joka kuuluisi luontevasti jäsenmaalle itselleen. Söderman pitää "hölmönä" sitä, että suomalaista rahaa kierrätetään Brysselin kautta. EU:n päätöksenteon suuri ongelma on Södermanin mukaan sen epäselvyys. Hänen mielestään päätösten tekoa pitäisi selkeyttää ja rakenteen pitäisi muistuttaa jonkun jäsenmaan menettelyä, jotta kansalaiset voisivat seurata sitä helpommin.
-On turha uskoa, että ihmiset joka aamu herätessään miettisivät, mitä EU tänään päättää, Söderman totesi.

EU:n konventissa puhunut Söderman toivoi tulevaan EU-sopimukseen lukua siitä, miten tavallinen kansalainen voi vaatia oikeuksiaan. Hänen mukaansa yhteisölakia sovelletaan ihmisiin huonosti.
-Ehdotamme, että kansalaiset käyttäisivät enemmän vetoomusta tapana valittaa, Söderman sanoi.

Söderman viittasi Euroopan parlamentin alaiseen vetoomusvaliokuntaan. Esimerkkinä hän mainitsi tilanteet, joissa ihmiset eivät saa sosiaalietuuksiaan, heitä verotetaan väärin tai ammattitutkintoa ei hyväksytä. Ongelmana on Södermanin mukaan mm. se, että ihmiset eivät tiedä kenelle ja millä kielellä epäkohdista voi kannella.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat