Sodassa kaatuneiden muistopäivänä surraan todennäköisesti myös 100 000:ta koronaan kuollutta USA:ssa

Miten Yhdysvallat, Espanja, Italia ja muut maat taltuttavat koronavirusta? Seitsemän uutiset käy läpi eri maiden rajaustoimet 1:38
Miten Yhdysvallat ja muut maat taltuttavat koronan?

Koronaviruksen kovimmin koulimassa maassa Yhdysvalloissa varaudutaan synkän virstanpylvään saavuttamiseen viruskuolemissa.

Demokraattiedustajat ovat lähestyneet presidentti Donald Trumpia kirjeellä, jossa he toivovat lippujen laskeutuvan puolisalkoon, kun maa ylittää 100 000 koronavirukseen liittyvän kuoleman rajan.

– Sydämemme särkyvät tämän menetyksen vuoksi, edustajainhuoneen puheenjohtaja Nancy Pelosi ja senaattori Chuck Schumer kirjoittavat kirjeessä.

Torstaihin mennessä Yhdysvalloissa oli raportoitu yli 93 600:sta koronavirukseen liittyvästä kuolemasta, kertoo baltimorelaisen Johns Hopkins -yliopiston seuranta. Väkilukuun suhteutettuna tämä tarkoittaa 287 kuollutta miljoonaa ihmistä kohti. Tällä viikolla uusia kuolemia on päivittäin ollut keskimäärin noin 1 300.

Yhdysvalloissa vietetään ensi maanantaina maan asevoimien palveluksessa kaatuneiden muistopäivää. Demokraattiedustajat esittävätkin, että koronauhreja muisteltaisiin samassa yhteydessä kaatuneiden kanssa.

Tuoreen Columbian yliopiston tutkimuksen mukaan Yhdysvaltojen viruskuolemista olisi voitu estää yli 35 000, jos virusvarautuminen olisi aloitettu viikkoa aiemmin kuin se todellisuudessa aloitettiin.

Uusi elvytyspaketti

Koronavirus on myös ajanut kymmenet miljoonat ihmiset Yhdysvalloissa hakemaan työttömyyskorvauksia. Torstaina julkistettujen tuoreimpien tilastojen mukaan uusia työttömyyskausia kirjattiin viikon aikana alkaneeksi yli 2,4 miljoonaa.

Vaikka luku on kääntynyt laskuun viime viikkojen aikana, työministeriön tilastojen mukaan työttömyysjaksoja on maaliskuun puolivälistä alkaen kirjattu yhteensä 38,6 miljoonaa.

Valtiovarainministeri Steven Mnuchin esittikin torstaina, että Yhdysvallat tarvitsee hyvin todennäköisesti uuden talouden elvytyspaketin. Maan aiemman elvytyspaketin mittaluokka oli yli 2 000 miljoonaa dollaria.

Mnuchin kuitenkin piti demokraattienemmistöisen kongressin hyväksymää 3 000 miljoonan dollarin elvytyspakettia poliittisesti värittyneenä. Hänen mukaansa ministeriö aikoo tarkastella paketin mittaluokkaa lähiviikkojen ajan.

Viisi miljoonaa tartuntaa

Yhteensä maailmassa on todettu koronavirustartuntoja jo noin viisi miljoonaa. Worldometer-sivuston mukaan tartuntoja on jo yli viisi miljoonaa, kun taas Johns Hopkinsin yliopiston mukaan määrä oli torstaina yhä hieman sen alle.

Yli kaksi miljoonaa ihmistä on jo parantunut viruksen aiheuttamasta taudista.
Ylivoimaisesti eniten tartuntoja, noin 1,55 miljoonaa, on todettu Yhdysvalloissa. Venäjällä on raportoitu yli 300 000 tartuntaa, Brasiliassa yli 290 000.

Lue myös:

    Uusimmat