Karun elämän läpikäynyt Sniffles menetti nenänsä tapellessaan muiden kulkukoirien kanssa. Erikoisesta kuonostaan huolimatta Sniffles onnistui sulattamaan ihmisten sydämet ja sai itselleen rakastavan kodin.
Snifflesin elämäntarina ei ole niin kaunis kuin pienellä koiralla toivoisi olevan. NTD uutisoi noin vuosi sitten 12-vuotiaasta koirasta, joka karkasi kotoaan ja päätyi Puerto Ricon kaduille.
Pieni koiravanhus joutuikin isojen kulkukoirien hyökkäyksen uhriksi. Tappelu vaati pienen koiran koko nenän: nyt koiralla on kuonossaan vain ontto kolo. Erikoisen kuonosta tekee myös se, että Snifflesillä on ulkonevat ja vinot hampaat, jotka näyttävät hieman torahampailta.
Kauan karkuteillä ollut koira saatiin pelastettua ja vietiin lopulta Poodle and Pooch Rescue -nimiseen koirille suunnattuun turvakotiin Floridaan.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
Kulkukoirana olemisesta useita lääketieteellisiä haittoja – vaatii erikoishoitoa loppuelämän ajan
Sniffles kärsi valitettavan monesta lääketieteellisistä haitasta. Koiralta löydettiin useita loisia, kuten koukku- ja piiskamatoja, sekä punkkien levittämää rikettisiabakteeria. Loiset viihtyvät epäpuhtaissa olosuhteissa, esimerkiksi likaisissa vesistöissä.