Vaasan Sport koki kauhunhetkiä SM-liigassa lauantaina, kun sen ykkösvahti Miroslav Svoboda loukkaantui 1–4-tappioon päättyneen HPK-pelin kolmannessa erässä.
Kierrosraportti: Tapparalle meinasi käydä kylmät – Olli Jokisen HIFK:ta vietiin toista iltaa putkeen
Kauden tiistaina nollapelillä Kärppiä vastaan aloittanut tshekkivahti vaikutti pitelevän jalkaansa tuskaisena ja tuskastuneena. Hän tarvitsi tukea linkuttaessaan kohti vaihtoaitiota.
Loukkaantumisessa on kaikuja viime kaudesta. Maalivahdin kausi päättyi kymmenisen kuukautta sitten loukkaantumiseen ja tilille kertyi lopulta vain 18 ottelua.
Sportin ainoan maalin syöttänyt Sebastian Stålberg iski kauden avausviikon kolmeen peliin tehot 2+4=6, joilla irtoaa pistepörssin kärkipaikka. HPK:lle kahdesti osui Teemu Rautiainen.
– Toisella tauolla mietimme yhdessä, että missä sitä mieluummin olisi kuin tässä: 2–1-johto kotona, 20 minuuttia jäljellä ja ensimmäinen voitto haussa, hyökkääjä veisteli MTV:n haastattelussa.