SM-liigaseura teki rajuja henkilöstöratkaisuja – keskustelut käynnissä pelaajien kanssa

SM-liigaseura KalPa kertoi keskiviikkona yhteistoimintaneuvottelujensa tuloksista. KalPa joutui tekemään kovia päätöksiä, jotka eivät vielä tähän lopu.

KalPan liigaseuran taustayhtiö KalPa Hockey Oy irtisanoi kaksi ja lomautti kaikki vakituiset työntekijät 90 päivän ajaksi. Lomautukset toteutetaan 11.4.2020 - 31.12.2020 välisenä aikana.

Ratkaisujen taustalta löytyy koronaviruspandemia, joka on aiheuttanut poikkeustilan niin Suomeen kuin sen sisällä KalPan markkina-alueelle Savoon. 

SM-liigassa viime kausi jouduttiin keskeytymään, kun virus alkoi levitä Suomessa.

KalPan toimitusjohtajan Toni Saksmanin mukaan nykyinen tilanne on niin poikkeuksellinen, että kaikki yhteistoimintaneuvotteluihin osallistuneet tahot ottivat ratkaisut vastaan ymmärtäväisesti.

– Vika ei ole työnantajassa tai työntekijöissä. Meistä kukaan ei voinut vaikuttaa tähän. Olemme matkustajia. Muualta on saneltu se, että toiminta joudutaan keskeyttämään, Saksman miettii MTV Urheilulle.

KalPan toimitusjohtajan mukaan jotkut lomautetut olivat jopa helpottuneita siitä, että jakso rajoittui 90 päivään, koska ”muualla on jaettu vielä pidempiä lappuja”.

– Kaikki olivat yksimielisiä siitä, että nyt on tarve tehdä jotain. Emme voi vain kuvitella, että mitään ei olisi tapahtunut. Olosuhteet ovat muuttuneet niin rajusti, että meidän piti tehdä sen takia riittävät sopeutumistoimet, jotta pystymme elämään myös jatkossa omilla jaloillamme, Saksman sanoo.

Pelaajat?

KalPan toimet kohdistuivat yhtiön vakituisiin työntekijöihin. Tämä tarkoitti sitä, että ensimmäisessä yhteistoimintaneuvottelujaksossa eivät olleet mukana määräaikaiset työntekijät. Eli tässä tapauksessa muun muassa pelaajat ja valmentajat.

– Keskustelemme myös kyseisten henkilöstöryhmien kanssa, Saksman vahvistaa.

– Olen sanonut avoimesti, että meidän organisaatiossamme ei voi olla henkilöstöryhmää, jota tämä asia ei koskisi. Meillä on ollut hyvähenkisiä keskusteluja ja toivon, että saamme vietyä asioita eteenpäin jo tällä viikolla.

Kuten muuallakin SM-liigassa, myös KalPa-pelaajien harjoituslomat päättyvät ensi viikolla.

Seuran toimitusjohtajan Saksmanin mukaan myös pelaajien ja valmennuksen kohdalla on pyritty huomioimaan ”henkilöstön toiveet”.

– Olemme jo loppusuoralla prosessissa. Katsomme, että miten asioita toteutetaan. Kun tilanteen kokoluokka on iso, niin silloin koko henkilöstö tarvitaan talkoisiin mukaan.

Lopullisia vaikutuksia vaikea arvioida

Saksmanin mukaan yhteistoimintaneuvotteluilla pyrittiin siihen, että KalPa ei joutuisi todella pahojen talousvaikeuksien keskelle.

– Meillä on ollut raskaita vuosia. Olen ollut mukana siinä kovassa koulussa. En halua ajaa yhtiötä niin syvälle, missä olimme jossain vaiheessa. Sen takia päädyimme siihen, että teemme riittävät toimenpiteet, jotta saamme itse päättää omista asioistamme. Että meidän ei tarvitse mennä rahoittajien taulutusnuorassa.

Millaisia vaikutuksia yt-neuvotteluiden päätöksillä on taloudelliselle puolelle?

– Teimme tulevaa kautta varten puolen miljoonan euron sopeutukset, Saksman kertoo.

Eri yrityksille ja firmoille koronaviruspandemia aiheuttaa suurta tuskaa muun muassa siksi, koska kukaan ei tiedä, kuinka kauan nykyinen tilanne jatkuu. KalPan kohdalla liiketoiminta pysähtyi kuin seinään, kun SM-liigajoukkueen pelit päättyivät. Piakkoin myös seuran ravintolabisnes pysähtyi, hallituksen tekemien rajoitusten myötä.

Koronaviruksen kokonaisvaikutuksia on vielä mahdotonta arvioida.

– Se riippuu pitkälti siitä, että kuinka kauan tämä nykyinen tilanne tulee kestämään. Kuinka pitkään pysähdys jatkuu ja kuinka paljon yrityksiä menee nurin. Eli mitkä vaikutukset ovat Suomen talouteen ja miten nopeasti tästä toivutaan. Meillä tämä poikkeuksellinen tilanne on vaikuttanut jo päättyneeseen kauteen. Ja vaikutus on vielä suurempi seuraavaan. Sitten nähdään, että puhutaanko täysin poispyyhkiytyneestä asiasta vai onko talous edelleen alemmalla tasolla, KalPa-pomo Saksman pyörittelee.

Niin kuin koko yhteiskunnassa, myös urheilussa viime viikot ovat olleet raskaita. Eri seurat ovat jo tehneet kovia ratkaisuja talouden turvaamiseksi.

Saksman puhuukin siitä, miten hän ei ole koskaan kokenut vastaavaa.

– Ei ole tarvinnut käydä edes yt-prosessia läpi. Tämä on siihenkin verrattuna monta kertaa erilaisempi homma, Saksman huokaisee, kääntäen samalla katseet tulevaan:

– Ei maailma tähän pysähdy. Meillä on seurassa kova meininki päällä sen suhteen, että pystymme rakentamaan tulevaisuutta. Nyt meidän pitää vain tehdä tarvittavia toimenpiteitä niin, että olemme vahvoja ja elinkelpoisia tulevaisuudessakin.

Muokattu 8.4.2020 kello 16.59: Tarkennettu otsikkoa.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja