SM-liigakierroksella näyttävä osuma: Leijonat-puolustajalta upea soolo – HPK-vahdin jalat täysin solmussa!

Jääkiekon SM-liigassa keskiviikon kierroksella Mikkelin Jukurit isännöi HPK:ta. Sarjataulukon häntäpään taistelussa Jukurit on ollut niskan päällä.

Kotijoukkue siirtyi avauserässä jo 2–0-johtoon Joachim Rodhinin ja Kristian Afanasjevin osumilla.

HPK kavensi Valtteri Puustisen osuman myötä.

Isäntien johto kasvoi jälleen toisessa erässä, vieläpä varsin näyttävällä tavalla.

Ajassa 31.30 syntyneessä osumassa Jukureiden nuori puolustaja Axel Rindell teki näyttävän nousun siniviivan tuntumasta. Rindell päätti rynnistyksen levityssyöttöön, josta Samuli Piipponen pääsi lataamaan sydämensä kyllyydestä. Rindellin liikkeet olivat liikaa HPK-vahdille Joona Voutilaiselle, joka kompasteli kohtalokkaalla tavalla.

Tilanne näkyy jutun yläreunan videolta.

20-vuotias Rindell oli Leijonien mukana marraskuun alun Karjala-turnauksessa, missä hän antoi varsin positiivisia näyttöjä.

Keskiviikon ottelussa kolmanteen erään lähdetään tilanteesta 3–2, sillä Valtteri Puustinen iski kavennuksen vielä toisen erän loppuvaiheilla.

Ennen keskiviikon kierrosta HPK oli sarjataulukossa sijalla 12. Jukurit oli puolestaan paria pykälää alempana, sijalla 14.

Lue myös:

    Uusimmat