Sisusta kotoa käsin älypuhelimella

Hae inspiraatiota sisustamiseen kaupassa käymättä. Ole oman kotisi sisustussuunnittelija ja käytä huonekaluliikkeiden sovelluksia muun muassa älypuhelimiin.

Uuden huonekalun hankkimisen ei tarvitse tarkoittaa mittanauhan kanssa ravaamista kaupoissa ja pohdintaa sohvan tai keittiön pöytäryhmän sopivuudesta muuhun sisustukseen. Esimerkiksi huonekalujätti Ikea haluaa vähentää turhien ostosten tekemistä ja palautusten määrää. Myös sistustaminen saa uuden ulottuvuuden.

Elokuussa ilmestyvässä vuoden 2014 kuvastossa on älypuhelimiin tehty sovellus, jonka avulla huonekaluja voi esikatsella kotoa käsin ja varmistaa niiden koon, tyylin sekä värin sopivuus muuhun sisustukseen.

Ikean mukaan heidän asiakkaistaan 70 prosenttia ei tiedä asuntonsa pinta-alaa ja 14 prosenttia on myöntänyt ostaneesta huonekaluja, jotka ovat olleet vääränkokoisia. Etenkin isojen huonekalujen kohdalla sattuu virhearvioita. Sovelluksen avulla halutaan auttaa kuluttajaa mutta samalla myös vähentää turhaa huonekalurahtia, kerrotaan Ikeasta.

3D-sohvaryhmä

Huonekaluliike Askon nettisivuilla on myös mahdollisuus suunnitella sisustusta 3D-ohjelmalla. Sen avulla voi rakentaa sohvaryhmiä haluttujen mittojen mukaan ja katsoa, miltä unelmien sohva näyttäisi väritystä myöten. Sohvan sopivuutta muuhun sisustukseen voi testata ottamalla huoneesta valokuvan, johon modulisohvan voi sijoittaa.

Virtuaalisen suunnittelun tarjoaa avuksi myös muun muassa huonekaluliike Vepsäläinen, jonka nettisivuilta löytyvällä ohjelmalla voi rakentaa erilaisia huonetiloja ja suunnitella mieleisen kokonaisuuden liikkeen kalusteista.

Lue lisää:

Kuvat: Colourbox

MTV3 / Mari Mäkinen

Lue myös:

    Uusimmat