Oikeutta eläimille -yhdistyksen julkaisemat tuoreet salakuvat 12 suomalaisesta sikalasta tuovat esille vakavia puutteita eläinten oloissa. Yhdistys on tehnyt rikosilmoituksen sikaloiden oloista.
Oikeutta eläimille -yhdistys kertoo tiedotteessaan, että sikaloista kymmenen on saanut viime vuonna eläinten hyvinvointikorvausta yhteensä yli puoli miljoonaa euroa.
Ensimmäisen kerran salakuvat sikaloista nousivat uutisiin 15 vuotta sitten, vuonna 2007.
– Lupauksista huolimatta eläinten oloja ei ole parannettu millään merkittävällä tavalla, järjestö toteaa tiedotteessaan.
”Puutteita myös eläinten hoidossa”
Yhdistyksen mukaan nyt julkaistut kuvat on otettu tämän syksyn aikana 12 sikalassa Varsinais-Suomen, Satakunnan, Uudenmaan ja Päijät-Hämeen alueella.
Seitsemällä tiloista tuotettiin porsaita.
– Näistä viidellä emakot olivat ahtaissa, kääntymisen estävissä häkeissä. Kahdella tilalla oli käytössä tiineytyshäkit, joissa tilaa oli yhtä vähän. Kahdella tilalla porsineet emakot olivat karsinassa, jossa ne mahtuivat ottamaan muutaman askeleen myös sivulle, tiedotteessa luetellaan.
Kuvat osoittavat yhdistyksen mukaan vakavia puutteita myös eläinten hoidossa.
Yhdellä tilalla kuvaajat kävivät yhdistyksen mukaan kaksi kertaa.

