Sirpa Selänteeltä yllättävä paljastus: Teemu ei vieläkään tiedä missä imuri on

Sirpa Selänne kertoo nauttivansa muun muassa lisääntyneistä yöunista miehensä Teemu Selänteen NHL-uran jälkeen. MTV Viihde tapasi parin Lastenklinikoiden kummien tapahtumassa ravintola Löylyssä Helsingissä aiemmin tällä viikolla.

Jääkiekkolegenda Teemu Selänne kertoo nauttivansa erityisesti rauhallisista aamuista perheen kanssa nyt, kun tiukat aikataulut eivät enää sido häntä päivittäin. Teemu Selänteen elämässä alkoi uusi, rauhallisempi kausi, kun hän lopetti aktiiviuransa NHL:ssä vuonna 2014. 

– Ura aikatauluineen oli kurinalaista, mutta nyt kaikki mitä teen on enemmän harrastuspohjalta ja omasta halusta. Nautin aamuista, kun voimme Sirpan kanssa viedä Veeran yhdessä kouluun, Selänne sanoi Lastenklinikoiden kummien tapahtumassa Helsingissä aiemmin tällä viikolla. 

Tytär Veera käy koulua Kaliforniassa, jossa perhe asuu vakituisesti. Vuonna 2007 syntyneen Veeran lisäksi Selänteillä on kolme poikaa: Eemil (s. 1996), Eetu (1997) ja Leevi (2000).

Perheen kotiarkea vuosikymmenet  pyörittänyt Sirpa Selänne sanoo arvostavansa erityisesti sitä, että saa taas nukkua öisin.

– Ihanaa, kun ei tarvitse enää valvoa öitä ja olla jäähallissa katsomassa niitä pelejä. Voin vain nukkua, Sirpa Selänne iloitsee.

Selänne ei lepää laakereillaan

NHL-uran loputtua Teemu Selänne ei ole toki jäänyt lepäämään laakereillaan. Muun muassa hänen isännöimänsä Supertähdet-sarja ja junioreiden jääkiekkokoulu Suomessa on pitänyt kiireisenä.

Aikaa jää silti enemmän kotona oloon. Sirpa Selänne täydentää hellän humoristisesti miehensä vastausta kysymykseen siitä osallistuuko Teemu Selänne nyt myös enemmän kotitöihin.

– Totta kai osallistun, mutta...aloittaa Teemu Selänne.

– Ei se siltikään tiedä missä on imuri, Sirpa Selänne jatkaa nauraen.

– Ei Teemu ole mikään kodinhengetär, ja hyvä niin. Haluan tehdä jotain omiakin juttuja ilman Teemua, Sirpa Selänne lisää hymyillen.

Korjattu Selänteen toiseksi vanhimman pojan etunimi Eetuksi klo 18.45.

Lue myös:

    Uusimmat