Sipilä Ylellä vapaaehtoisesta taakanjaosta: Jos sovitusta 160 000:sta on sijoitettu 19, niin eihän se toimi

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kiistää ehdottaneensa pysyvää taakanjakomekanismia turvapaikanhakijoiden sijoittamiseen Euroopassa. Sipilää mekanismin pohtimisesta kritisoi eilen ulkoministeri Timo Soini (ps.) MTV:n Uutisekstrassa.

– Olen esittänyt huolen siitä, että sitten kun nämä rajat saadaan kuntoon ja nämä hotspotit toimivat, niin jotakin meidän pitää tehdä sille, että jos tulee 200 000–500 000 ihmistä Kreikan ja Italian kautta, niin eivät he kaikki voi jäädä Kreikkaan eikä Italiaan, Sipilä kertoi Ylen pääministerin haastattelutunnilla.

Soini sanoi MTV:n Uutisextran haastattelussa, ettei asiasta ole sovittu hallitusohjelmassa, eikä EU:n valtaa pitäisi turvapaikka-asiassa muutenkaan kasvattaa. Pääministeri Sipilä kertoi EU-huippukokouksen jälkeen Brysselissä, että Euroopan turvapaikanhakijamäärään pitäisi löytää joku nykyistä pysyvämpi ratkaisu.

– Jotakin meidän täytyy tälle tehdä. Mehän olemme lähteneet siitä, että järjestelmä toimii vapaaehtoiselta pohjalta. Me ollaan yhdessä nyt sovittu siitä, että 160 000 jaetaan näiltä alueilta, mutta vasta 19 on pystytty sijoittamaan. Se osoittaa sen, että tämä vapaaehtoisen taakanjaon järjestelmä ei toimi miltään osin, Sipilä jatkoi Ylellä.

Soinille pysyvä taakanjako ei käy.

– Tämä pysyvä taakanjakomekanismi ei ole hallitusohjelmassa ja minun mielestäni se ei ole hyvä ratkaisu, sanoi Soini MTV:n Uutisextrassa.

Suomi on noussut väkilukuun suhteutettuna jo EU:n neljänneksi suurimmaksi turvapaikanhakijoiden vastaanottajaksi. Pääministeri Sipilä arvioi Brysselissä, että pysyvä järjestely olisi todennäköisesti Suomen edun mukainen. Soinin mielestä näin voisi olla lyhyellä tähtäimellä, mutta silti hän ei kannata pysyvää taakanjakoa ja turvapaikanhakijoiden siirtelyä.

Soinin mielestä tärkeintä olisi saada EU:n ulkorajavalvonta toimimaan ja turvapaikanhakijatulva hallintaan.

Lue myös:

    Uusimmat