Sipilä: Trump antoi jo osviittaa linjastaan – "politiikka arvioitava tekojen pohjalta"

Pääministeri Juha Sipilä kirjoittaa blogissaan, että Yhdysvaltain uusi presidentti Donald Trump antoi virkaanastujaispuheessaan osviittaa jo siitä mihin suuntaan hän Yhdysvaltain politiikkaa johtaa.

Sipilän mukaan Trumpin politiikkaa tulee kuitenkin arvioida erityisesti hänen tekojensa pohjalta. Sipilän mukaan Suomelle suhteiden tiivistäminen Yhdysvaltojen kanssa on hallituksen ulkopolitiikan painopisteitä myös presidentti Trumpin ja hänen hallintonsa kaudella. Sipilä pitää tärkeänä myös EU:n ja Yhdysvaltojen suhteen jatkumista vahvana.

Sipilän mukaan vallan vaihtuminen vapailla vaaleilla on yksi demokratian keskeisistä peruspilareista, ja sitä on tärkeää kunnioittaa.

– Marraskuun 8. päivänä käytyjen presidentinvaalien jälkeen eri puolilla maailmaa on pohdittu sitä, millaisia seuraamuksia Yhdysvaltain hallinnon vaihtumisella on esimerkiksi suurvaltapolitiikalle ja kansainväliselle kauppapolitiikalle. Myös Suomessa on luonnollisesti pohdittu sitä, millaiseen asentoon maailma ympärillämme nyt asettuu.

Trumpia juhlitaan Venäjällä –"Kenen kanssa nyt kinastellaan" 1:15

Sipilä kirjoittaa, että hallitus kirjasi aloittaessaan hallitusohjelmaan: Hallitus vahvistaa laaja-alaista transatlanttista yhteistyötä sekä kahdenvälisesti että EU:n kautta.

– Tätä kirjausta ei ole tarpeen muuttaa. Suhteiden tiivistäminen Yhdysvaltojen kanssa on hallituksen ulkopolitiikan painopisteitä myös presidentti Trumpin ja hänen hallintonsa kaudella. Yhdysvallat on Suomelle tärkeä kumppani ja uskomme yhteistyömme jatkuvan vankalla pohjalla. Yhteyksiä uuteen hallintoon luodaan jo aktiivisesti.

– Suomelle on tärkeää myös se, että EU:n ja Yhdysvaltojen suhde jatkuu vahvana. Presidentti Trump on vaatinut Eurooppaa kantamaan enemmän vastuuta itsestään. Suomelle tämä viesti sopii. Olemme puhuneet vahvasti sen puolesta, että EU keskittyy olennaiseen ja tehostaa päätöstensä toimeenpanoa. Olemme puhuneet vahvasti myös EU:n yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittämisen puolesta.

Sipilä korostaa, että uskottavan itsenäisen maanpuolustuksen omaavana maana Suomi kantaa myös itse vastuuta toimintaympäristönsä vakaudesta ja turvallisuudesta. Samalla Suomi tekee yhteistyötä pohjoismaisesti, EU:ssa ja Naton kumppanina turvallisuutemme vahvistamiseksi. Suomi on hänen mukaansa turvallisuuden tuottaja - sekä omalla alueellaan että laajemminkin.

Blogissaan Sipilä alleviivaa, että suuria kysymyksiä liittyy monenkeskisen kauppajärjestelmän tulevaisuuteen. Yhdysvallat on kauppakumppanina Suomelle kärkisijoilla. Sääntöperustainen vapaakauppa Euroopan ja Yhdysvaltain välillä olisi molempien osapuolten intresseissä. Sipilän mukaan protektionismi ei pitkällä aikavälillä ole vaurautta ja vaikutusvaltaa synnyttävä resepti. 

Lue myös:

    Uusimmat