Sipilä: Paine kielteisiin turvapaikkapäätöksiin ei tule hallitukselta

Maahanmuuttoviraston työntekijät liian kovan paineen alla 2:10

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) sanoi Ylen Pääministerin haastattelutunnilla, että Maahanmuuttovirasto Migrin kokema paine kielteisiin turvapaikkapäätöksiin ei tule hallitukselta.

Helsingin Sanomat kertoi sunnuntaina, että monelle Migrin ylitarkastajalle on jostakin syystä syntynyt käsitys, että heiltä odotetaan kielteisiä turvapaikkapäätöksiä. Virkamiehet kertoivat lehdelle myös, että kiristetyt tulostavoitteet voivat vaarantaa turvapaikanhakijoiden oikeusturvaa ja päätösten laatua.

– Tämä ei missään nimessä ole hallituksen tahtotila, että päätöksiä tehdään huolimattomasti. Resursseja on vahvistettu ja hyvin on tiedossa, että tämän poikkeuksellisen määrän vuoksi viranomaiset ovat aika tiukoilla. En tiedä mistä tulee painetta tehdä mahdollisimman paljon kielteisiä päätöksiä, Sipilä totesi Ylellä.

Sipilän mukaan Suomen palautuslinjaukset ovat hyvin linjassa muiden pohjoismaiden kanssa.

– Suomi noudattaa kansainvälisiä sopimuksia ja yhdessä sovittuja käytäntöjä. Uskon, että virheelliset päätökset korjataan sitten viimeistään oikeusasteissa. 

Myös valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) kiistää, että Maahanmuuttovirastoon olisi kohdistunut poliittista painostusta.

Maahanmuuttovirasto on tehnyt tänä vuonna noin 9000 kielteistä turvapaikkapäätöstä 1:48

Lue myös:

    Uusimmat