"Oikeuskanslerin arviot vakavia" – Tässä pääministeri Sipilän selitys lainvalmistelukohusta

Pääministeri Juha Sipilä myöntää blogissaan, että lakeja on valmisteltu kiireellä ja resurssit ovat olleet tiukoilla.

Sipilä ottaa kantaa keskusteluun, joka käynnistyi Helsingin Sanomien julkaistua oikeuskansleri Jaakko Jonkan haastattelun. Jonkan mukaan kiire ja poliittinen paine ovat syrjäyttäneet oikeuskanslerin pyrkimyksiä korjata hallituksen ongelmallisia lakiesityksiä

Sipilä sanoo arvioiden olevan vakavia.

– Helsingin Sanomien jutussa oikeuskanslerin esittämät arviot lainvalmistelun puutteista ovat vakavia. Valtioneuvoston lainvalmistelun lähtökohta on luonnollisesti aina perustuslainmukaisuus. Tulkinnanvaraisissa tilanteissa tai silloin, kun tulkintakäytäntöä ei ole, on perusteltua saattaa asioita perustuslakivaliokunnan punnittavaksi.

Oikeuskansleri kritisoi hallituksen lainvalmistelua 2:22

Kiire uudistaa Suomea

Sipilä kirjoittaa, että lainvalmisteluun liittyvä ongelma on pidempiaikainen.

– Se (ongelma) on tiedossa, hallitus on niihin puuttunut ja reagoinut. Ensimmäisenä toimena hallitus perusti lainsäädännön riippumattoman arviointineuvoston.

Sipilä myöntää, että ministeriöiden ensimmäistä 18 kuukautta on leimannut kiire ja kunnianhimoinen hallitusohjelma.

– Suomi on ollut kauan uudistamatta ja hallitus yrittää kuroa kiinni tätä ”uudistamattomuusvelkaa” mahdollisimman paljon hallituskauden aikana. Uudistuksissa työpaine on aluksi valmistelevissa ministeriöissä, sitten se siirtyy eduskuntaan ja sieltä toteutukseen. Se on selvä, että tämä hallitus on ottanut maksimimäärän uudistuksia työn alle, Sipilä kirjoittaa.

Lue myös:

    Uusimmat