Tänään tulee kuluneeksi yli kaksi kuukautta siitä, kun ystävykset aloittivat matkan, jota voidaan pitää Suomen ennätyksenä. Kukaan muu kun ei aiemmin ole ratsastanut Suomea päästä päähän suomenhevosella.
Kaikki alkoi 18. heinäkuuta Hangon Tulliniemen satamasta.
– Hevoset olivat tyynen rauhallisia. Tukijoukot pitivät huolta, että meillä ja hevosilla oli kaikki valmiina. Meitä oli siinä Ritva, Pinja ja minä.
Näin Kirsi Kokkonen muistelee heinäkuisia tunnelmia MTV Uutisille. Kokkosen äänestä on kuultavissa tyytyväinen hymy, kun hän kertoo seurueen matkasta.
Lue myös: Somessa tunnettu letittävä Matti-isä on harvinaisuus uudessa lajissaan: “Tiesin heti, että nyt tämä homma lähti laukalle”
Iltapäivällä hän odotteli malttamattomana Ritva Lampista ja Pinja Mäntystä saapuviksi Nuorgamiin, jossa sijaitsee pitkän ratsastusseikkailun päämäärä.
Kirsi kertoo 71-vuotiaan Ritvan olevan ainoa kolmikosta, joka on ratsastanut matkan jokaisen kilometrin. Niitä kertyy Hangosta pohjoiseen hevosreittejä pitkin noin 1 800 kilometriä.
Ainoastaan ratsastusseuralainen on vaihdellut.
– Ritvan sukulaistyttö Pinja on ollut mukana tai sitten minä.



