Sinilevien määrä kasvaa heinäkuun lopulla – "Olisin tosi varovainen pienten lasten kanssa"

Merien sinilevätilanne - lämmin ilma lisännyt sinilevän määrää 3:33
Merien sinilevätilanne – lämmin ilma on lisännyt sinilevän määrää.

Sinilevien määrä kasvaa heinäkuun loppupuolella. Sinilevä on myrkyllistä ja aiheuttaa flunssankaltaisia oireita ja muun muassa ihon ja silmien ärsyyntymistä. Suomessa sinilevään ei ole kuollut ihmisiä, mutta tutkija kehottaa olemaan varovainen erityisesti pienten lasten kanssa.

Sinilevien määrä merissä on lisääntynyt. Tämä on tyypillistä heinäkuun loppupuolella, kertoo Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkija Sirpa Lehtinen. Lämpimän viikonlopun seurauksena sinileväkukintoja on noussut pintaan, Lehtinen kertoo.

Sinilevien määrä voi lisääntyä yhden viikonlopun aikana, jos on tarpeeksi lämmintä. Heinäkuun loppupuolella sinilevien määrä kasvaa säästä huolimatta. Lehtisen mukaan tuulisella säällä sinilevät pysyvät enemmän veteen sekoittuneena.

– Lämmin ilma lisää aina sinilevien kasvunopeuksia. Nyt on ollut vähän leudompaa. Sinilevien kasvunopeudet nimenomaan lisääntyvät lämpimässä.

Sinilevän voi tunnistaa niin sanotulla keppitestillä.

– Monesti kasvimainen makrolevä, niin sanottu rihmalevä voi näyttää sinilevältä. Jos rihmalevän nostaa kepillä, se jää keppiin roikkumaan.

Rihmalevä ei ole myrkyllistä.

– Sinilevä puolestaan on yksisoluista, mikroskooppisen pientä levää, joka hajoaa veteen, kun sitä nostaa kepillä. Se ei jää keppiin roikkumaan samalla tavalla kuin rihmalevä.

Sinilevä on myrkyllistä, ja Terveyden- ja hyvinvoinninlaitoksen mukaan sen aiheuttamat oireet ovat flunssan oireiden kaltaisia tai pahoinvointia.

– Olennaista on se, että sinilevät voivat tuottaa useita erilaisia hermo- ja maksamyrkkyjä. Ne ovat terveydelle hyvin vaarallisia ja voivat aiheuttaa myös muita terveysoireita, muun muassa silmien ja ihon ärsyyntymistä.

Suomessa ihmisten sinilevästä aiheutuneita kuolemantapauksia ei ole ollut, mutta useita koiria on kuollut sinilevän aiheuttamiin oireisiin. Lehtinen muistuttaa, että myös pienten lasten kanssa tulee olla varovainen sinilevän suhteen.

– He eivät välttämättä osaa varoa veden nielemistä, Lehtinen varoittaa.

Lue myös:

    Uusimmat