Sinilevämyrkytykset herättävät pelkoa koiranomistajien keskuudessa – Yhdysvalloissa jälleen koiran kuolemantapaus, jonka syyksi epäillään sinilevää: ”Ensin tulee kouristuksia”

Texasissa varoitellaan koiranomistajia sinilevästä. Osavaltiossa sattui hiljattain koiran kuolemantapaus, jonka syyksi epäillään sinilevämyrkytystä, kertoo Insider.

Koiran omistaja Tamra Massey oli ulkoiluttanut koiraansa kotinsa läheisellä joella. Naisen mukaan joessa oli kellunut muutamia pieniä levälauttoja. Hän oli arvioinut veden uimakelpoiseksi koiralleen.

Kun koira oli vedessä, omistaja oli huomannut, ettei kaikki ole kohdallaan ja kutsui koiransa takaisin rantaan. Pian tämän jälkeen koira kuoli.

– Se kävi niin nopeasti. Pääsimme eläinlääkärin luokse noin 25 minuutin kuluttua altistuksesta ja sitten oli jo myöhäistä, Massey kertoo.

"Ensin tulee kouristuksia"

Pohjois-Carolinan terveysviranomaisten mukaan sinilevää esiintyy luontaisesti järvissä, joissa ja lammikoissa. Nämä leväkukinnot voivat olla vaarallisia sekä ihmisille että eläimille.

Texasin eläinlääketieteellisen yliopiston professori Murl Bailey kertoo, että levämyrkytyksen oireiden ilmaantuessa aikaa ei ole enää paljon.

– Ensin tulee kouristuksia. Sitten nopeaa läähätystä, joka muuttuu hitaammaksi. Sen jälkeen ei ole enää paljoakaan tehtävissä, hän sanoo.

Nyt Massey varoittelee muita koiranomistajia ja hän on laittanut yhdessä paikallisen asukasyhdistyksen kanssa joen läheisyyteen kylttejä, joissa lukee: ”Parempi varoa, kuin katua”. Niissä kehotetaan pysymään pois vedestä ja kerrotaan, ettei silmämääräisesti voi sanoa, kukkiiko levä vai ei.



Lue myös:

    Uusimmat