Sinilevä on lisääntynyt sekä merialueilla että järvillä – tilanne toistaiseksi parempi kuin yleensä

Millainen sinileväkesä tulossa? 6:35
Kesäkuussa Huomenta Suomessa keskusteltiin asioista, jotka vaikuttavat sinilevätilanteeseen.

Sinilevän määrä on kasvanut viime viikosta Suomen merialueilla, ja levää on runsaasti veteen sekoittuneena eteläisillä ja lounaisilla merialueilla, ilmenee Suomen ympäristökeskuksen (Syke) leväkatsauksesta.

Suomen rannikolta sinilevähavaintoja on ilmoitettu Suomenlahdelta, Saaristomereltä ja Selkämereltä. Kansalaishavaintoja sinilevästä on ilmoitettu myös Vaasan seudulta.

Myös järvillä sinilevä on runsastunut, mutta sitä esiintyy edelleen vähemmän kuin tähän aikaan tyypillisesti. Sinilevää on havaittu 33:lla valtakunnallisen leväseurannan havaintopaikalla.

Järvillä sinilevää ja pintakukintoja on tavallisesti runsaimmin elokuun alkuviikkoina, ja esiintyminen painottuu runsasravinteisiin järviin.

Lue myös:

    Uusimmat