CNN: Kirkossa ammuttiin Texasissa – BBC:n mukaan kuolleita ainakin 27

Kopterikuvaa Texasin ampumapaikalta – jopa 27 kuollut iskussa kirkkoon 2:13

Yhdysvalloissa Texasissa kirkossa on ammuskeltu, ja useita ihmistä on joko kuollut tai haavoittunut, kertovat useat amerikkalaismediat.

BBC:n mukaan jopa 27 ihmistä on kuollut. Se perustaa tietonsa poliisin CBS Newsille vahvistamaan tietoon. Lisäksi useita, CNN:n mukaan jopa 24, on haavoittunut. Floresvillen sairaalasta kerrotaan, että sinne on toimitettu useita ammuskelun uhreja.

–  Olemme ottaneet vastaan paljon potilaita, kertoi sairaalan edustaja Fox Newsille.

Oletettu ampuja on CNN:n mukaan kuollut. Hän ehti paeta paikalta pohjoiseen läheiseen Guadalupen piirikuntaan. Vielä ei tiedetä, kuoliko ampuja omaan vai poliisin laukaukseen. 

Silminnäkijöiden mukaan ampuja käveli baptistikirkkoon sisään puolenpäivän aikaan paikallista aikaa ja avasi tulen. Kirkossa oli parhaillaan sunnuntain aamumessu. Kirkkoa vastapäisen bensa-aseman työntekijä kertoi kuulleensa kirkosta noin 20 laukausta.

Paikalla on useita ambulansseja ja helikoptereita kuljettamassa ihmisiä sairaalaan. FBI on paikalla turvaamassa aluetta ja aloittamassa tutkintaa. CNN:n mukaan ensimmäiseksi pyritään selvittämään ampujan henkilöllisyys. 

NBC:n mukaan kiron pastorin vaimo Sherri Pomeroy kertoi miehensä olleen poissa kaupungista joukkoampumisen sattuessa. Pomeroy kuitenkin kertoi, että hänen tyttärensä oli kirkossa. 

–  Rukoilemme niiden puolesta, jotka ovat tämän hirveästä teon uhreja. Kiitän poliisia heidän toiminnastaan, tviittasi Texasin kuvernööri Gregg Abbott. 

Myös Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on reagoinut Texasin joukkoampumiseen. Hän toivoi Jumalan siunausta pikkukaupungin ihmisille ja kertoi seuraavansa tilannetta Japanissa. 

 

Ampuminen tapahtui pienessä Sutherland Springsissä, joka on 48 kilometriä kaakkoon San Antoniosta. CNN:n mukaan pikkukaupungin yhteisö on hyvin tiivis, ja lähes kaikki ihmiset tuntevat toisensa. 

Reilu kuukausi sitten asemies avasi Las Vegasissa tulen hotellihuoneesta kohti ulkoilmakonsertissa ollutta yleisöä. 58 ihmistä kuoli.

Lue myös:

    Uusimmat