Mainos

Silminnäkijä medialle Pietarin metroräjähdyksistä: "Ihmiset olivat verissään"

Pietarin metrossa tapahtuneissa räjähdyksissä on alustavan tiedon mukaan kuollut ainakin 10 ihmistä, kertoo uutistoimisto Tass nimettömään viranomaislähteeseen viitaten. Lisäksi lukuisia ihmisiä on haavoittunut.

Venäläisviestimien mukaan räjähdyksiä on tapahtunut Sennaja Ploshtshadin ja Tehnologitsheski Institutin metroasemilla.

Metroasemat sijaitsevat Pietarin keskustan alueella niin sanotun sinisen metrolinjan varrella. RIA Novostin mukaan seitsemän linjan asemaa on suljettu.

Gazeta.ru siteeraa turvallisuusviranomaista, jonka mukaan kyse voi olla terroriteosta.

0:35

Silminnäkijä kertoo paniikista

Räjähdykset tapahtuivat monien lähteiden mukaan metrojunan vaunuissa.

Life.run haastattelema metromatkustaja ketoo maan alla syntyneestä paniikista.

– Ihmiset olivat verissään, heidän hiuksensa olivat palaneet. Vaunuista tuprusi savua, hän kuvaili.

– Meidät käskettiin uloskäynnille, koska liikenne oli keskeytetty.

Kremlin tiedottaja Dmitri Peshkov sanoi presidentti Vladimir Putinin olevan tietoinen räjähdyksistä, kertoi valtiollinen Russia 24 -kanava. Putin osallistui aiemmin tilaisuuteen Pietarissa, mutta ei tiedetä, onko hän yhä kaupungissa.  

Venäläismedioiden mukaan Pietarin metro on kokonaan suljettu. Räjähdyksissä kuoli ainakin kymmenen ja haavoittui kymmeniä. 

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.