Silja saa risteillä vähemmällä miehistöllä

Silja Line on saanut Merenkulkulaitokselta luvan perusmiehistön määrän alentamiseen Silja Europalla ja Finnjetillä. Varustamo on joutunut Merimies-unionin tukilakkojen vuoksi käyttämään laivoilla poikkeusmiehistöä.

Siljaline

-On aivan normaali käytäntö, että laiva miehitetään matkustajamäärien mukaan. Kun matkustajamäärät ovat alhaisemmat, ajetaan tietysti alhaisemmalla miehistöllä, sanoo Silja Linen varustamotoiminnan johtaja Christian Grönvall. Grönvallin mukaan matkustajamääriä on alennettu, koska henkilökunnasta on ollut pulaa.

Meriturvallisuusjohtaja Heikki Valkonen Merenkulkulaitokselta sanoo, että päätös piti tehdä nopeasti eilisiltana. -Pyysimme Silja Linea esittämään, minkälainen henkilöstö heillä on käytettävissään ja mikä on sen pätevyys. Miehistöluettelon perusteella laivoille tehtiin uudet miehitystodistukset ja niiden perusteella taas pienennettiin matkustajalukua. Valkosen mukaan laivojen turvallisuusmääräykset täyttyvät pienennetyillä matkustajamäärillä. -Me emme puutu näihin työtaisteluasioihin millään tavalla, mutta meillä on velvollisuus matkustajia kohtaan, että laivat ovat turvallisesti miehitettyjä, Valkonen sanoo.

Merenkulkulaitos pyysi Silja Linen jättämään hakemukseen lausuntoa myös kiistan toiselta osapuolelta Merimies-unionilta. Päätös jouduttiin kuitenkin tekemään ennen kuin Merimies-unioni jätti vastauksensa. Unionissa turvallisuusasioista vastaava Erkki Ukkonen sanoo, että unioni ei missään tapauksessa puolla hakemusta. Hänen mukaansa lupa ei turvaa sitä, että alus olisi merellä turvallinen. -Eiväthän riskitekijät sillä tavalla poistu, että on poikkeuslupa, Ukkonen toteaa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat