Sijaissynnyttäjä kertoo, miltä tuntuu kantaa toisen lasta: ”En tunne itseäni heidän äidikseen”

Kolmelle eri pariskunnalle lapsen synnyttänyt nainen kertoo, ettei lapsen luovuttaminen ole rankka paikka – se on ennemminkin tavoite. 

Pariskunnan tapaaminen netissä ja lupaus kantaa heidän lastaan voi kuulostaa joidenkin korvaan mahdottomalta ajatukselta, mutta ei kätilönä työskentelevälle Rachel Kundelle. Kunde on synnyttänyt elämänsä aikana yhdet kaksoset ja kaksi poikalasta täysin tuntemattomille ihmisille.

Syy siihen, miksi nainen tekee näin, on hänelle itselleen itsestäänselvyys; hän tekee sen, koska hän voi.

– Uskon, että epäitsekkyys on asia, joka ajoi siihen, sillä olen todella epäitsekäs ihminen. Nautin ihmisten auttamisesta, Kunde kertoo.

Rahan vuoksi Kunde ei tätä ainakaan tee, sillä palkkiollinen sijaissynnytys on kielletty Australiassa lailla. 

Pitää yhteyttä synnyttämiinsä lapsiin

Lapsesta luopuminen raskauden päätteeksi saattaa kuulostaa mahdottomalta ajatukselta, mutta ei Kundelle. Kun jo etukäteen tiedostaa, että lapsi tullaan ottamaan pois, asian sisäistäminen on hänen mukaansa helppoa.

– Koko prosessin lopussa on jollain tapaa todella helpottavaa päästä siihen pisteeseen, että annat lapsen vanhemmille, koska siihen olet tähdännyt koko ajan, nainen selittää.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Vaikka Kunde luovuttaa lapset uusille vanhemmille, hän kertoo olevansa yhteydessä kaikkiin synnyttämiinsä lapsiin.

Kahdessa ensimmäisessä raskaudessa käytettiin naisen omia munasoluja, jolloin lapset ovat biologisesti hänen. Viimeisimmässä, traagiseen menetykseen päättynessä raskaudessa käytettiin vanhempien omia sukusoluja, jolloin lapsi ei ollut biologisesti hänen.

Vanhin naisen synnyttämä lapsi on kuusivuotias ja tietää kasvaneen naisen mahassa, samoin kuin kaksospojatkin. Tilanne Kunden, kaksospoikien ja heidän samaa sukupuolta olevien vanhempiensa välillä on kuitenkin monimutkainen.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

– Heillä on kaksi isää, mutta ei lainkaan äitihahmoa. Ja isät jollain tapaa kamppailevat sen tilanteen kanssa, että minä olen synnyttänyt lapset, mutta en kuitenkaan ole heidän äitinsä.

– On hieman vaikea käsittää, että vaikka olen heidän biologinen äitinsä, en tunne itseäni heidän äidikseen, Kunde lisää.

Sijaislapsien lisäksi Kunden perheeseen kuuluu kolme omaa tytärtä. 

Lähde: ABCNews

***


Lue myös:

    Uusimmat