MTV Urheilun asiantuntija Petteri Sihvonen analysoi Nuorten Leijonien pelaamista Tshekin nuorten MM-kisoissa. Johtopäätös on hämmentävä: Suomen tulisi luopua pyrkimyksestä enempään kiekkokontrolliin ja jopa Meidän peliä olisi pelattava riisutummin.
Nuorilla Leijonilla oli hyvät aikeet ja sitä mukaa kohtuullinen pelisuunnitelma nuorten MM-kisojen avausottelussaan Ruotsin Juniorkronoria vastaan: selvä tarkoitus oli pelata kiekkokontrollia palauttelemalla kiekkoa alaspäin silloin, kun peli sitä puoleensa kutsui.
Tosin kävi niin, että tuo kiekkokontrollipelaamisen aie suli melkoisen totaalisesti ottelun kuluessa. Miksi se suli, siihen on selkeä vastaus. Raimo Helmisen valmentaman Nuorten Leijonien pelikirja perustuu enemmänkin pystysuunnan jääkiekon periaatteille. Se, mikä nyt näyttäytyi ottelun alussa pyrkimyksenä kontrolloida pelivälinettä, on poikkeus, ei sääntö.
Kun katsoin tarkasti Nuorten Leijonien kenraaliharjoituksen eli ottelun Kanadaa vastaan, johtopäätökseni oli, että Suomen tulisi juurikin pyrkiä aavistuksen vahvempaan kiekkokontrolliin. Nyt tälle tielle lähdettiin pelissä Ruotsia vastaan, mutta en sittenkään tiedä, onko se järkevää. Se tie olisi niin kutsuttu turnausvalmentamisen tie, jossa peruspeliä säädetään sitä mukaa, kun ongelmakohtia pelaamisessa ilmenee.
LUE MYÖS: Sihvonen: Tuoreet signaalit kielivät uhasta Nuorissa Leijonissa – "Päävalmentaja Raimo Helminen ei saa jäädä heikoksi lenkiksi"
Siirtymä Kanada-ottelusta Ruotsi-peliin oli likipitäen hyppäys ojasta allikkoon, mitä tulee kiekkokontrollipelaamisen ulottuvuuteen. Teoriassa pyrkimys oli oikea, mutta käytännössä se ei toiminut juuri ollenkaan. Jos ja kun pystysuunnan jääkiekko on Raimo Helmisen jääkiekkoa, ehkä hänen pitäisi sitten luottaa siihen – läpi lopputurnauksen.
Eikä kiekkokontrollin lisääminen ole sitä, että puolustajat yksin alkavat taikoa sitä hatustaan. Nyt kävi niin, että esimerkiksi hyökkääjä Matias Maccellilla oli puolen tusinaa paikkaa, josta olisi pitänyt palauttaa kiekko alaspäin eikä lähteä puskemaan ylöspäin yksilösuoritusta. Näin ei voi pelata, jos mielii saada viisikkopelin Meidän pelin jiiriin. Toki voi olla, etteivät valmentajat edes huomauttaneet Maccellille tästä toikkaroinnista, ehkä se meni ohi valmentajien silmien.
Oli hieman kuin kohtalon ivaa, että ykkössentteri Rasmus Kupari loukkaantui vastaavassa tilanteessa. Kun hänen piti palauttaa kiekko alaspäin puolustajalle, hän lähti pujottelemaan ylöspäin kuin junnupeleissä konsanaan lähdetään – ja hups!
Eikä kiekkokontrollia voi pelata, jos hyökkäyspään karvauspeliratkaisut ovat pelin pakottamista. Ei voi päättää ennalta, että liki aina paineistetaan – vaikka sitten myöhässä. Siinä oma viisikko repeää pahan kerran tämän tästä ja sen tiimoilta Suomi vieläpä antoi ennätysmäärän nykyjääkiekkoilulle peräti harvinaisia läpiajoja Ruotsille. Niin kutsuttu ja nyt nähty pölhökustaan prässi on jotain sellaista, jota minkään suomalaisen jääkiekkojoukkueen ei pitäisi koskaan pelata.
Unohdetaan kiekkokontrolli
Ollaan pisteessä, johon en olisi uskonut koskaan tulevani, kun kirjoitan seuraavaa: Eiköhän nyt unohdeta Nuoret Leijonat kiekkokontrollijääkiekko ja Meidän peli. Tai pelataan ainakin vain hyvin riisuttua mallia Meidän pelistä. On parempi palata ajassa taaksepäin, sinne päättymässä olevan 2010-luvun alkuun ja allekin, jolloin nuorten MM-kisoissa kiekko heitettiin keskelle ja sanottiin: "Pelakkaa pojat!"
Tuntuu aidosti siltä, ettei tämä valmennustiimin – Helminen, Erik Hämäläinen ja Tuomo Ruutu – kannata lähteä muutos- ja turnausvalmentamisen tielle. Siinä menee vain nuoret pelaajat entistä enemmän sekaisin.
Juttu jatkuu kuvan alla. 
Eräänlaiseksi hatuksi kesken Ruotsi-ottelun joukkueen vakavanoloinen videovalmentaja tokaisin Ylen haastattelussa tomerasti, että pitää pelata enemmän "eteenpäin". Jostain syystä Suomen Jääkiekkoliiton huippu-urheilujohtaja Rauli Urama esikuntineen on Uraman viimeisenä liiton työvuotenaan koonnut kasaan tällaisen pystysuunnan jääkiekon valmennustiimin. Syyt valintaan tietää yksin Urama. Ehkä sitä jonkun kannattaisi häneltä kysäistä.
Vaikka olisi väärin näitä hienoja Suomen pelaajia kohtaan, olisihan se huikea koelaboratorio nyt nähdä, mihin Suomi voi yltää liki puhtaaksi viljellyllä pystysuunnan jääkiekolla nuorten MM-kisoissa. Siitä voitaisiin saada tärkeää mutta kovaa oppia kantapään kautta.
Ei niin huonoa ettei jotain hyvääkin
Jos sovitaan, että enemmät kiekon palauttelut, hidastukset ja viivelähdöt ovat nyt sitten historiaa tämän joukkueen osalta, otan kernaasti kiinni siitä, mikä oli sittenkin hyvää Nuorten Leijonien suorituksessa Juniorkronoria vastaan.
Justus Annunen maalissa oli maagisen hyvä. Ilman häntä peli olisi ollut verilöyly Suomelle.
Juttu jatkuu videon alla.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Nopeissa hyökkäyksissä Nuoret Leijonat pani useimmiten kiekon liikkeelle keskialueella, nyt ei kuskattu läpi kentän kuten Kanadaa vastaan kenraalissa. Näissä hyökkäyksissä oli sopivassa suhteessa kenttätasapainoa, ja sitä tasapainoa rikottiin silloin, kun pitikin rikkoa. Useissa suorissa hyökkäyksissä oli varsin hyvää hoksnokkaa.
Yleensä hyvällä hyökkäämisellä tuetaan hyvää puolustamista – näin se menee Meidän pelissä –, mutta epävakaaseen hyökkäämiseen nähden Nuoret Leijonat puolusti – pölhökustaan prässiä lukuun ottamatta – suhteellisen hyvin etenkin puolustusalueella. Yhdistetty mies- ja aluevartiointi toimi. Ruotsi oli skoutattu ja skouttauksen pohjalta puolustusalueen puolustuspelin alin hyökkääjä poimi tämän tästä esimerkillisesti ruotsalaisten kolmiopelin siniviivan tuntumaan synnyttämän pyrkineen hyökkääjän pois.
Ehkä Raimo Helmisen pitäisi yhdessä pelaajien kanssa tehdä nyt raaka päätös siitä, että tällä joukkueella tässä turnauksessa ennen muuta puolustetaan – ja maestro Annunen hoitaa loput. Että se on yhteinen nuotti jatkossa, kun tähdätään maailmanmestaruuteen. Vaan tiukkaan puolustamiseen en liittäisi enää pölhökustaan prässiä.
Riippumatta siitä, mikä on Rasmus Kuparin tilanne, nostaisin ylivoimaa pelaamaan Rädyn veljekset Aatun ja Akun kera Sampo Rannan. Jos Rädyt ovat pelanneet Kärppien liigajoukkueessa ylivoimaa tuloksekkaastikin, miksi he eivät voisi tehdä sitä myös nuorten MM-kisoissa. Toki ymmärrän, että tällä osastolla valmentajilla on valinnanvaraa ja jopa runsaudenpulaa, ja että varmasti tätäkin vaihtoehtoa on mietitty. Vaan ehkä kannattaa miettiä vielä uudemman kerran.
Helmisen puheet
Lopuksi haluan ottaa kiinni Helmisen julkisiin puheisiin. Etenkin sosiaalisen median väki näyttäisi riemastuneen kriittiseksi siitä, millaisella suorastaan arkikielellä Helminen jakelee pelin alla ja etenkin jälkeen lausuntojaan. Itse en liity moittijoiden kuoroon. Vain se ratkaisee, miten päävalmentaja puhuu pelaajilleen. Täytyy luottaa siihen, että se kieli on toisenlaista.
Mutta joskus julkiset puheet ovat itse itsensä toteuttava profetia. Muistelen Helmisen puhuneen ennen turnausta jotain siihen suuntaan, että nuorten kisoissa pelataan tunteella ja railakkaasti turhia miettimättä. Joskus ennen vanhaan se toki oli niin, mutta nyt se on totisesti palannut hämmästyttävällä tavalla suomalaiseen junnulätkään. Tosin tätä sekasotkuista välivaihetta kestää enää maksimissaan yhdeksän vuorokautta. Ja hyvä niin.