Siemaile samppanjaa kesken työpäivän - Muistisi paranee!
Samppanjan siemailulla on havaittu olevan positiivinen vaikutus muistiin.
Kuplivan naukkailu saattaa helpottaa ongelmanratkaisukykyä vaativien tehtävien ratkaisemista sekä numerojen kanssa pakertamista, kertoo Antioxidants & Redox Signaling -lehdessä julkaistu tuore selvitys.
Koeoloissa rotat hörppivät samppanjaa ihmisiin verrattaen 1,3 lasillista viikossa kuuden viikon ajan. Samppanjaa juoneet rotat selviytyivät labyrinttitestistä tuplaten paremmin kuin samppanjaa juomattomat rotat. Vaikka testi tehtiin eläimillä, tutkija David Vauzor on luottavainen siihen, että tulokset voisivat päteä myös ihmisiin.
Samppanja sisältää fenolisia yhdisteitä ja flavonoideja, joiden on todettu vähentävän Parkinsonin tautiin sairastumisen riskiä. Fenoliset yhdisteet toimivat yhteistyössä aivojen proteiinien kanssa ja reaktiolla on positiivinen vaikutus muistiin.
Rotilla muisti parani jo kuudessa viikossa. Tutkijat kuitenkin uskovat, että ihmisten tulisi siemailla samppanjaa yhdestä kolmeen lasillista viikossa kahden vuoden ajan muistihyötyä saadakseen.
The Journal of Alzheimer’s Disease -lehdessä julkaistun selvityksen mukaan ihmisillä, jotka käyttävät alkoholijuomia maltillisesti, korkeintaan kaksi juomaa päivässä, on pienempi riski kärsiä muistiongelmista verrattuna raittiisiin ja alkoholin suurkuluttajiin.
Lähde: Menshealth
(MTV3)
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää