Shirly Karvisesta kaivetaan erilaiset puolet esiin tulevissa tansseissa: "Ronskia, hassua, voimakasta"

Tässä ovat uudet Tanssii Tähtien Kanssa -tähtiparit! 1:13
Tässä he tulevat! Katso videolta uuden kauden todellinen tähtisikermä.

Tanssiopettaja Jani Rasimus lupaa näyttää tähtioppilaastaan uusia puolia suomen kansalle. 

Huippuyleisön viime kaudella tavoittanut Tanssii Tähtien Kanssa passittaa tänä syksynä tanssiparketille enemmän julkisuudesta tuttuja henkilöitä tanssinopettajineen.

Tanssipareja on ensimmäistä kertaa peräti 12. Yksi parketille astelevista tähdistä on vuoden 2016 Miss Suomi  Shirly Karvinen

Kulunut kevät sekoitti monella pakan täysin. Niin kävi myös radiotaajuuksiltakin tutulle juontajana työskentelevälle Karviselle, joka päätti käyttää tilanteen hyödykseen ja etsiä itsestään uusia taitoja. Karvinen näkeekin TTK-kilpailun mahdollisuutena haastaa itseään.


Sädehtivällä esiintyjällä ei ole tanssikokemusta, mutta erittäin kilpailutahtoisena hän aikoo antaa kaikkensa kisassa. Vahvuuksinaan entinen Miss Suomi pitää kykyä heittäytyä pelottomasti sekä nauraa itselleen. Ensimmäinen live-show jännittää – toki hyvällä tavalla.

– On mahtava tunne, kun ensiksi on vähän paniikki: oksettaa, kädet hikoaa ja mielessään käy läpi kaikkia pahoja skenaarioita – sitten yht’äkkiä vain menee esiintymismoodiin ja unohtaa kaiken ympäriltä. Esityksen jälkeinen vapautumisen tunne on aivan parasta! hän fiilistelee. 


Shirlyä ja pitkän linjan TTK-tähtiopettaja Jani Rasimusta yhdistää hurtti huumorintaju ja tiukka tahto tehdä timanttista tanssia. 

– Kun Shirlystä puhutaan, moni varmasti ajattelee ensimmäisenä upeaa missiä. Minusta olisi mahtavaa saada näyttää Shirlyn erilaiset puolet tulevissa tansseissa: ronskia, hassua, voimakasta – tätä kaikkea. Tässä ohjelmassa on se upea puoli, että monelle kilpailijalle rakentuu kehityskaari ja löytyy joku uusi, yllättävä puoli itsestä. Tämä muutos saattaa kantaa positiiivisesti läpi koko elämän, Rasimus kertoo.

Tanssii Tähtien Kanssa alkaa MTV3-kanavan superviikolla la 5.9. klo 19.30 alkaen. Ensimmäinen jakso on nauhoitettu esittelyjakso, jonka jälkeen suorat lähetykset MTV3-kanavalla sunnuntaisin 6.9. klo 19.30 alkaen.

Lue myös:

    Uusimmat