Sheryl oli ainoa matkustaja lennollaan – lentohenkilökunnalta sydäntä lämmittävä ele äitinsä hyvästelemään lähteneelle naiselle
American Airlines päivitti Sheryl Pardoinn lentolipun yllättäen ykkösluokkaan.
Sheryl Pardon, 59, oli varannut lennon Washington DC:stä Bostoniin 27. maaliskuuta päästäkseen kasvotusten hyvästelemään kuolemansairaan äitinsä. Hänen äidillään, Sandra Wilkinsillä, oli todettu jo aiemmin dementia ja hänen tilansa on huonontunut jo kuukausien ajan.
Lentokentällä selvisi, että Sheryl olisi koronavirusepidemian takia lennon ainoa matkustaja. Myös koko kenttä oli lähes autio. Viime viikkoina valtaosa lentoliikenteestä maailmalla on lopetettu ja ihmisten on toivottu välttävän turhaa matkustamista.
– Meillä kaikilla on se ajatus, että lentomatkustaminen on hengenvaarallista tällä hetkellä, mutta ihan yhtä vaarallista se on kuin asiointi ruokakaupassa, Sheryl kertoo CNN:lle.
Kaunis ele
Kun selvisi, ettei lennollakaan ollut muita asiakkaita, matkustamohenkilökunta Jessica ja Dion päivittivät Sherylin lipun ykkösluokkaan. He viettivät valtaosan lennosta jutellen Sherylin kanssa tämän elämästä, kuolemansairaasta äidistä ja tietenkin ottaen selfieitä.
– Sheryl on päivän matkustajamme. Elelee leveästi ykkösluokassa, mama! Antakaas kaikki aplodit Sherylille, ainoalle matkustajallemme, lentoemäntä Jessica puhui lennon ainoalle matkustajalle personoidun viestin lentokoneen kuulutusjärjestelmään.
– Haluaisin heidän tietävän miten paljon heidän tukensa merkitsi minulle. Se oli todella positiivista ja jotain, mitä en ollut osannut odottaa matkaltani, Sheryl kertoo.
Äiti menehtyi seuraavana päivänä
Hänen 83-vuotias äitinsä kuoli seuraavana päivänä, 28. maaliskuuta. Perhe suunnittelee muistotilaisuuden järjestämistä myöhemmin kesällä, kun nykyhetken poikkeustila on toivottavasti jo rauhoittunut.
– Äiti eli elämässään jo sellaista vaihetta, jota hän ei olisi halunnut hoitolaitoksessa turhaan pidennettävän, Sheryl kertoo.
Lentohenkilökunnan kaunis ele oli tyttärelle täydellinen vastalääke suruun.
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
Uusimmat
-
17:34
Valkeakosken 15-vuotiaan tapporaiskauksesta tuomio murhasta
-
17:32
Yksi parhaista omenapiirakoista! Katariinan ohje on huikea hitti
-
17:17
Satosen vientivetoisesta palkkamallista sataa kritiikkiä: "Olemme suivaantuneita ja pettyneitä"
-
17:12
SE-nainen päättää yleisurheilu-uransa – "Olympialaiset oli viimeinen niitti"
-
17:07
Rita Behm on palkittu näyttelijänä ja ohjaajana yläasteella: "Olen tehnyt elokuvia nuorena"
-
17:01
Tomaattihyökkäys istuntosalissa: Ruotsin ulkoministeri joutui pakenemaan
-
16:59
Kärppien kenkimä Lauri Marjamäki laittoi tapahtumaan – ylistetään "ihmeen luojana"
-
16:46
Törkeä temppu UFC-legendan vaimolle – pitkäkyntinen aneli pian armoa
-
16:34
Orava aiheutti liikenneruuhkan tunnelissa – autoletka seurasi kiltisti perässä
-
16:14
Supertähti palaa Englannin vahvuuteen – tällainen huippuryhmä saapuu Huuhkajien vieraaksi
-
16:10
Bruce Willisin tytär julkaisi herkän päivityksen isälleen: "Rakastan tätä tyyppiä niin paljon"
-
16:08
HS: Suomi esittämässä Pekka Haavistoa korkeaan EU-tehtävään
-
16:04
Ukraina iskenyt Venäjän sotilaskentälle – tämä hyökkäyksestä tiedetään
-
15:42
MTV oikeudessa: 15-vuotias raiskattiin ja kuristettiin Valkeakoskella – miehelle vielä tänään tuomio
-
15:23
Kuka korvaa Helsinki-Vantaan matkalaukkukaaoksen kulut? Kuluttajaliitolta yksiselitteinen ohje
-
15:12
Mikä on halvin päivä ostaa lennot? Data paljastaa, milloin kannattaa iskeä
-
15:04
Tappara-hyökkääjän sopimus purettiin – ura jatkuu SM-liigassa
-
14:58
Dominik Hasek antoi palaa: Nosti Patrik Laineen esimerkiksi
-
14:50
Valkeakosken uhrin omaisten asianajaja: "He ovat elämänsä rankimmassa tilanteessa"
-
14:50
Mika Saukkosen tanssi suolsi Jorma Uotiselta tiukan sivalluksen: "Vähän enempi sinne piirileikin puolelle"
-
Lataa lisää