Pääministeri Marinilla "on valmiutta" ottaa käyttöön liikkumisrajoituksia: "Toivon, että päätöksiä saataisiin aikaiseksi"

MTV Uutiset seurasi suorassa lähetyksessä ministerien saapumista neuvotteluihin, joissa keskustellaan erillislaista, joka mahdollistaisi alueellisia liikkumisrajoituksia ja maskipakon.

Liikkumisrajoituksia olisi tulossa erityisesti pääkaupunkiseudulle ja Turkuun, joissa koronatilanne on pahin.

MTV Uutisten tietojen mukaan ulkona saisi liikkua yksin, yhden perheenjäsenen kanssa tai yhden kotitalouden ulkopuolisen henkilön kanssa.

12.12: Suora lähetys on päättynyt.

12.12: Opetusministeri Jussi Saramo ei ilmeisesti ole tulossa haastateltavaksi.

12.06: THL:n Mika Salminen ei jää median haastateltavaksi.

12.01: Ohisalo toteaa, että poliisien rokotuksia pitäisi priorisoida.

12.00: "Jos tälläiseen päädyttäisiin, niin poliisi joutuisi tehdä priorisointia, Ohisalo kertoo liikkumisrajoitusten mahdollisesta valvonnasta. "Poliisi tulee tarvitsemaan lisää resursseja, jos tälläiseen lähdetään", Ohisalo korostaa. 

11.55: Sisäministeri Maria Ohisalo: "Kaikki muut keinot pitää olla käytössä" ennen kuin liikkumisrajoituksiin päädytään. "Maskipakko on yksi niistä keinoista, joka pitäisi olla käytössä jo nyt tai aikaa sitten jo". Ohisalo toteaa myös, että rajoilla pitäisi vaatia negatiivisia testituloksia.

11.53: Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko: Keskustalla on valmius tukea liikkumisrajoituksia, kunhan ne rajataan tautitilanteen kannalta pahimmille alueille. 

11.52: Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson muistuttaa rkp:n olevan puolue, joka pitää huolta ihmisten vapauksista. Hän kuitenkin lisää, että rkp kantaa huolta myös ihmisten terveydestä.

11.50: Maskipakkoa käsitellään yhdessä liikkumisrajoitusten kanssa, Marin kertoo.

11.49: Miten liikkumisrajoituksia käytännössä valvotaan? "Näkisin, että tämä on poliisin kenttää. En näe tilannetta, jossa puolustusvoimat partioisivat kaduilla, vaan kyse olisi poliisin tavanomaisesta työtehtävästä".

11.48: Marinin mukaan mahdollisten liikkumisrajoitustenkin aikana esimerkiksi kaupassa ja apteekissa käynti "olisi välttämätöntä". Erikoisliikkeissä asiointi sen sijaan "ei olisi välttämätöntä".

11.48: "Tällä hetkellä tapausmäärät ovat liian korkealla". Marinin mukaan yli 800 päivittäiset tartuntaluvut ovat "aivan liian korkeita".

11.46: Marinin mukaan nykyiset rajoitustoimenpiteet auttavat. "Kyse on siitä, auttavatko ne riittävästi", Marin sanoo. 

11.43: Marin kertoo, että "itselläni on valmiutta" ottaa käyttöön liikkumisrajoituksia. 

11.42: "Mikään rajoitus ei ole aukoton". Marinin mukaan on selvää, että jos ihmiset haluavat rikkoa rajoituksia, niin he löytävät siihen keinon. Liikkumisrajoituksilla kuitenkin voitaisiin Marinin mukaan "minimoida niitä kohtia, joissa kontakteja syntyy". Tällä pyrittäisiin estämään sitä, että vapaa-ajalla ei kokoonnuttaisi porukoissa viettämään aikaa.

11.41: Marinilta kysytään ravintoloiden sulusta. Asiasta keskustellaan tänään. "Tällä hetkellä ei ole käytössä rajoitustoimia, joilla pääsisimme puuttumaan ihmisten vapaa-ajan toimintaan kattavasti".

11.40: "Kontakteja on liikaa", Marin muistuttaa. Marin kertoo, että monissa maissa kovilla rajoituksilla tautimäärät on saatu laskuun.

11.39: "Itse pitäisin todennäköisenä, että sulkua joudutaan jatkamaan. Millä tasolla, niin se on hallituksen ja eduskuntaryhmien käsissä". 

11.38: Huomenna on luvassa "parlamentaarinen info", Marin lupaa.

11.37: "Tiedän, että päätökset ovat useille ryhmille hyvin vaikeita", Marin sanoo. Pääministeri Marin kertoi myös, että sdp:n eduskuntaryhmä kokoontuu vielä tänään keskustelemaan päivän annista ja uskoo myös monien muiden ryhmien tekevän samoin.

11.35: "Itse toivon, että päätöksiä saataisiin aikaiseksi", Marin jatkaa.

11.33: Pääministeri Sanna Marin: "Käsittelemme liikkumisrajoituksia ja myös ravintolasulun jatkoa, mutta en ennakoi keskustelun lopputulemaa. Hallitus keskustelee asiasta ensin yhdessä".

11.32: Sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkönä Kirsi Varhila toteaa lyhyesti "onhan se vakava", kun häneltä kysytään koronatilanteen vakavuudesta.

11.30: Ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari: Varmasti paljon isoja asioita ja vaikeitakin kokonaisuuksia. Tänään katsotaan tilannekuvaa ja kuullaan vastuuministereitä.

Lue myös:

    Uusimmat