Sotalaivaksi rakennettu HMS Terror upposi tutkimusmatkalla 1840-luvulla. Hyvin säilyneestä hylystä on nyt kerätty kuvamateriaalia, jonka uskotaan paljastavan uutta tietoa aluksen ja sen miehistön viimeisestä taipaleesta. Asiasta kertoo CNN.
Tutkimusmatkailija John Franklinin johtaman retkikunnan alukset HMS Erebus ja HMS Terror jäivät jumiin jäihin lähdettyään vuonna 1845 etsimään Luoteisväylää.
Ennen pitkää laivat oli hylättävä, ja miehistön jäsenet kuolivat seuraavien vuosien aikana yksi kerrallaan kylmyyden, nälän ja väsymyksen uuvuttamina Pohjois-Kanadan jäätikköerämaassa.
Kumpaakin alusta etsittiin sittemmin pitkään ja hartaasti, mutta ponnistelut olivat tuloksettomia. Hylyt löytyivät lopulta vasta vuonna 2014 ja 2016 merenpohjasta Pohjois-Kanadasta.
Nyt tutkijat ovat kuljettaneet HMS Terrorin hylyssä kauko-ohjattavaa kameraa.
"Jokainen kaappi tulee olemaan uuden tiedon aarrearkku"
HMS Terrorin hylky on säilynyt kylmässä vedessä erittäin hyvin.
Laivasta on jo tunnistettu ehjiä lämpömittareita ja suljettuja karttakaappeja, ja hylyn uskotaan tarjoavan vielä runsaasti "aarteita" löydettäväksi – esimerkiksi kirjoitettujen asiakirjojen uskotaan säilyneen sellaisenaan.
– Jokainen kaappi ja muu suljettu tila tulee olemaan uuden tiedon aarrearkku Franklinin tutkimusmatkan kohtalosta, vedenalaisen arkeologian asiantuntija kommentoi tiedotteessa.
