Suomen historian ensimmäisestä F2-kilpaveneiden MM-osakilpailusta Laukaan Peurungassa kehkeytyi sunnuntaina melkoinen pannukakku.
Maaliin pääsi vain kymmenen venettä, ja suurin osa kisasta ajettiin keltaisten turvalippujen aikana.
Jo lauantain aika-ajoissa kuusi venettä putosi pois pelistä ja sunnuntaina tuulisessa kelissä kuskit olivat taas vaikeuksissa. Epäonnen uhriksi joutui myös suomalaistähti Sami Seliö, joka klikattiin tylysti nurin jo kisan alussa.
- Owen Jelf klikkasi minut nurin ja kisa meni pipariksi. Kaveri oli ihan poissa ajolinjalta ja sitten yhtäkkiä veti sisään. Aivan järjetön liike ja täysin turha temppu, Seliö manasi.
- Jos vertaa F1-sarjaan, niin kyllä suurimmat erot tässä sarjassa löytyy ratin ja penkin välistä. Tämä oli aivan täyttä romurallia. Ei ollut kilpaveneilyä nähnytkään.
Kaksinkertainen F1-mestari keskittyykin puhtaasti kuninkuusluokkaan, vaikka vielä kisan alla muuta suunnitteli.
- Kyllä pitää ihme tapahtua, että tässä sarjassa vielä ajan. Onneksi veneeseen ei tullut isoja vahinkoja. Voidaan alkaa testata sitä pikku hiljaa ensi vuotta varten. Sitten sitä kuitenkin ajaa meidän junnukuski, Seliö sanoi.
Lundin ajoi voittoon
Hurjien volttien, lukuisten keltaisten lippujen ja kisan jälkeisten riitelyiden jälkeen voittajaksi kruunattiin Ruotsin Pierre Lundin. Sarjan moninkertainen mestari oli itsekin protestiuhan alla ajettuaan päin poijua.
- Aika rankka kisa. Oli isoja aaltoja ja tuuli tuli vähän sieltä täältä. Onneksi sain ajaa edessä ja vältyin pahimmilta kolareilta. Oli vaikeaa pitää vene veden pinnassa, ruotsalainen kertoi.
- En ole kyllä tällaisessa kisassa ennen ajanut. Aivan älytön määrä keltaisia lippuja. Olen kuitenkin tosi onnellinen voitosta.
Lundinin jälkeen toiseksi ylsi Arabiemiraatteja edustava Alex Carella, joka välttyi myös pahimmilta iskuilta. Carella kuitenkin tuohtui kisatapahtumista sen verran kovasti, ettei tullut ollenkaan paikalle palkintojenjakoon.
Kolmannelle korokkeelle nousi Itävallan konkarikuski Rupp Temper.