Seksileikillä oli seurauksensa: Korkkikokeilusta kärsinyt nainen kehtasi hakea lääkärin apua vasta 3,5 vuoden kuluttua
Serbialaisnainen kärsi seksileikin seurauksista 3,5 vuotta ennen kuin haki apua lääkäreiltä.
Serbialaisnainen alkoi kärsiä loppujen lopuksi pidätyskyvyttömyydestä laitettuaan korkin vaginaansa seksin aikana. Järkyttävän tapauksesta tekee se, että korkki jäi paikoilleen 3,5 vuodeksi, uutisoi muun muassa New York Post.
Tapausta käsittelevä raportti julkaistiin Pediatric and Adolescent Gynecology -julkaisussa hiljattain.
Lue myös: Mies turvautui kotikonstiin erektio-ongelman vuoksi – peruuttamattomia seurauksia seksielämälle?
Arvostelukyky oli "heikentynyt"
Lääkärien kirjoittaman tapausraportin mukaan korkkimoka sattui 19-vuotiaalle serbialaisnaiselle, joka laittoi hiuskiinnepurkin korkin sisäänsä "heikentyneen arvostelukyvyn tilassa yhdynnän aikana".
Nainen ei saanut korkkia enää pois, joten päätyi jättämään sen paikoilleen. Raportin mukaan nuori nainen ei mennyt sairaalaan 3,5 vuoteen "häpeän ja ympäristön arvostelun pelon" vuoksi. Korkki ei vaikuttanut naisen kuukautiskiertoon, joka jatkui normaalisti koko ajan.
Nainen nieli vihdoin ylpeytensä ja haki lääkäreiden apua alettuaan kärsiä pidätyskyvyttömyydestä. Lääkärit havaitsivat, että korkkia ympäröivä emätinkudos oli hyvin turvonnut. Hoitohenkilökunta sai korkin pois käyttäen "normaaleja gynekologisia välineitä".
Lääkärit löysivät myös syyn pidätyskyvyttömyydelle, kun naisella havaittiin reikä virtsarakon ja emättimen välissä, niin kutsuttu fisteli. Potilas ohjattiin eteenpäin lisähoitoa saamaan.
Aiemmin olemme kertoneet, kuinka ranskalaissairaala piti evakuoida, kun vanhus asteli sisään räjähde takapuolessaan. Kiinalaismies puolestaan ei kehdannut mennä lääkäriin puoleen vuoteen, vaikka hänellä oli metallirengas juuttuneena penikseen.
Katso myös: Pitäisikö naisen tutkia omaa alapäätään peilillä?
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää