Sekava mies aiheutti hurjan takaa-ajon poliisitalolta Vantaalle

Viisikymppistä mies epäillään useista rikoksista.

Hurjaan takaa-ajoon johtanut tilanne alkoi tiistaiaamuna Pasilasta, jolloin sekavasti käyttäytynyt mies poistui poliisitalolta.

Partio lähti välittömästi miehen perään pysäytysvalot päällä, ja mies pysähtyikin läheiseen liikenneympyrään. Toinen partion poliiseista lähti puhuttamaan kuljettajaa toisen poliiseista esti autollaan miehen etenemisen.

Poliisi yritti saada kuljettajaa nousemaan autosta, mutta hänen käytöksensä oli äkkipikaista ja sekavaa. Yllättäen mies sulki ikkunan ja kaasutti paikalta pois ohittaen tiellään olleen poliisiauton piennarta pitkin.

Kuljettaja kaahasi päin useita punaisia valoja, ohitti liikenteenjakajia väärältä puolelta, ohitteli vaarallisesti ajellen välillä vastaantulijoiden kaistalla, puikkelehti autojen välistä, oikaisi korokkeiden yli ja aiheutti rutkasti vaaraa muulle liikenteelle paetessaan Metsälän ja Pakilan alueella. Autoa yritettiin toistuvasti pysäyttää kahden poliisiauton voimin.

Kuljettaja pakeni Hämeenlinnanväylää pohjoiseen ja jatkoi pakoaan kohti Martinlaaksoa. Martinlaaksontieltä auto kääntyi talojen väliin sisäpihoille ja viimein mies nousi autosta ja jatkoi pakoaan jalan. Lopulta aggressiivisesti käyttäytynyt pakenija saatiin taltutettua kolmen poliisipartion voimin.

Huumepikatesti osoitti miehelle positiivista amfetamiinin ja kannabiksen osalta ja hänet kuljetettiin oikeuslääketieteen laitokselle verikokeisiin. Verikokeiden jälkeen mies toimitettiin Pasilan poliisivankilaan. Hänen asuntoonsa tehtiin kotietsintä ja asunnosta löytyi vähäisiä määriä erilaisia huumausaineita.

Viisikymppistä miestä epäillään muun muassa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksesta, virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta sekä huumausainerikoksesta.

 

Lue myös:

    Uusimmat