Seela Sella suunnitteli uuden Roosa nauhan: "Hyvin pienelläkin teolla voi saada hyvän mielen"

Tämän vuoden Roosa nauhan suunnittelija on näyttelijä Seela Sella. 

Roosa nauha 2019 -keräys alkaa 24.9. ja on käynnissä lokakuun ajan. Tänä vuonna uuden version ikonisesta naurasta on suunnitellut näyttelijä Seela Sella. Sella kannustaa ihmisiä kohtaamaan toinen toisensa kaikkine tunteineen. 

– Aina ei tarvita sanoja toisen ihmisen tavoittamiseen, tunteet voi näyttää puhumattakin. Suuren surun keskellä sanat voivat olla riittämättömiä. Silloin läsnäolo on sanoja arvokkaampaa, Sella toteaa.

Sella lähti mukaan Roosa nauha -keräykseen kunnioituksesta ihmisiä ja elämää kohtaan.  Nauha on kunnianosoitus hänen läheisilleen, jotka ovat kokeneet syövän. Sairautta läheltä seuranneena Sella osaa olla kiitollinen kehittyneistä syöpähoidoista.  

– Hyvin pienelläkin teolla voi saada hyvän mielen. Ihan itsekkäistä syistä kannattaa tukea syöpätutkimusta. Auttamalla saat pienen palan onnellisuutta itsellesi, näyttelijä muistuttaa.    ​​​​​​​

Syöpäsäätiö on tukenut viime vuosina merkittävästi munasarjasyövän tutkimusta. Hankalaan syöpään ei ole vielä lääkehoitoa, jolle syöpäsolut eivät kehittäisi hoidon aikana vastustuskykyä. Myöskään munasarjasyövän varhaiseen toteamiseen ei ole seulontamenetelmää.  

Syöpäsäätiön miljoonalla eurolla rahoittamassa laajassa tutkimushankkeessa Helsingin yliopistossa kehitetään munasarjasyöpäpotilaille yksilöityä lääkehoitoa. Tavoitteena on löytää menetelmä, jolla jokaisen sairastuneen syöpään pystyttäisiin määrittelemään tehokas täsmälääkitys nopeasti diagnoosin jälkeen. 

Hankkeessa mukana olevan professori Sampsa Hautaniemen tutkimus pyrkii määrittämään yleisimpään ja aggressiivisimpaan munasarjasyövän muotoon sopivaa hoitoa verikokeen avulla. Veressä olevaa merkkiainetta mittaamalla voidaan nopeasti havaita, vastaako potilaan sairaus hoitoon ja löytää oikea lääkeyhdistelmä kasvaimen tuhoamiseksi. 

Hautaniemen mukaan tulokset ovat lupaavia ja osoittavat, että verinäytteestä analysoitavaa merkkiainetta, kasvain-DNA:ta, voidaan hyödyntää syöpähoidoista päätettäessä. Sen avulla voidaan tunnistaa varhaisessa vaiheessa ne potilaat, joiden hoitovaste syöpälääkkeille on huono. 

Roosa nauha Tanssii Tähtien Kanssa keskiviikkona 31.10. klo 20 MTV3-kanavalla ja mtv-palvelussa.

Lue myös:

    Uusimmat